Saksan sukellusveneaselajin kohtalo toisessa maailmansodassa on aihepiiri, joka on kiehtonut minua vuosikausia. Klassikkoelokuva Das Boot on tullut katsottua varmaan kolmekymmentä kertaa, ja löytyypä kirjahyllystäni metrin verran sukellusvenesotaa käsittelevää kirjallisuuttakin. Kun törmäsin tähän peliin viime vuonna päätin hankkia sen saman tien, hankintaa piti tosin lykätä vuodella, koska ylllättävänkin suuren suosion saanut peli oli loppuunmyyty. Toinen painos kuitenkin rantautui Suomeenkin asti, joten pääsin itsekin kokeilemaan, kuinka hyvin aiheesta tehty yksinpeli mahtaakaan toimia.
Yhdysvaltalaisen Gregory M. Smithin suunnittelema, viitisen kymppiä maksava peli toimitetaan varsin tukevassa laatikossa. Loota sisältää muutaman kaksipuolisen, a4-kokoisen 'sukellusvenekortin', taistelukortin sekä kaksi kaksipuolista taulukkopahvia. Lisäksi mukana on kaksi vihollislaivaluetteloa, 'lokikirja', 28-sivuinen sääntövihko sekä kuusi arpakuutiota, sekä 220 pientä pahvilätkää pelin kulun seuraamisen helpottamiseksi. Varsin perinteinen sotalautapelin sisältö siis, avattuani laatikon tunsinkin hetken vienon tuulahduksen jostain 1980-luvulta, jolloin tämän tyyppisiä pelejä löytyi vielä kirjakaupoistakin. Komponentit itsessään ovat karun asiallisia ja selkeitä, joskin kaipaisivat ehkä hieman värikkyyttä. Peliin eläytyminen vaatiikin hitusen mielikuvitusta ja ennen kaikkea mielenkiintoa aiheeseen.
Pelissä pelaaja valitsee itselleen sukellusveneen, aloitusajankohdan syyskuun 1939 ja kesäkuun 1943 väliltä, keksii veneellensä numeron ja kapteenillensa nimen, merkitsee nämä lokikirjaan, ja sitten keula kohti vaarallisia vesiä. Tavoitteena pelissä on tietenkin upottaa mahdollisimman paljon liittoutuneiden rahtialuksia (ja harvoissa tapauksessa suuren sotalaivankin voi kohdata) ja pysyä hengissä mahdollisimman pitkään. Peli päättyy vuoteen 1943, ja jos oma kippari ja vene selviytyvät tuonne asti, siirretään kapteeni 'koulutustehtäviin'. Totaalinen voitto vaatii kuitenkin upotuksia yli 200 000 tonnin edestä, ja voin sanoa että sen saavuttaminen on todella vaikeaa, ellei peräti mahdotonta. Noppaa saa heittää todella tiuhaan ja taulukoitakin tihrustella niin ikään ahkerasti, mutta se ei liene yllätys, kun tällaisesta pelistä on kyse. Pelaaja onkin jatkuvasti kohtalon armoilla, kun huono arpatuuri voi upottaa oman paatin rauta-arkuksi hyiseen hautaan.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pelaaja olisi vain ja ainoastaan tuurin armoilla. Pelissä on mukana vahva riskinottamisen ja palkitsemisen elementti, esimerkiksi todennäköisyys upotuksiin kasvaa, jos hyökkäyksen suorittaa halutessaan lähietäisyydeltä keskipitkän tai pitkän matkan sijaan, mutta samalla kasvaa myös olennaisesti riski sukellusveneen havaitsemiseen ja syvyyspommimoukarointiin. Pelaaja voi halutsessaan valita saattueen kohdatessaan maksimissaan neljästä aluksesta lihavimman maalin, ja päättää myös koettaako hyökätä päivällä vai yöllä, pinnalla vai pinnan alla. Samoin päätettävissä on kuinka monta torpedoista käyttää. Yksinäiset rahtilaivat ilman saattajia ovat luonnollisesti parhaita maaleja, koska riskiä oman veneen menetyksestä ei ole. Torpedohyökkäys vaatii peräti kolme tarkistusta, ennen kuin maali kenties uppoaa. Ensin heitetään luku sille osuuko jytky ylipäätään vai ei, sen jälkeen heitetään siitä oliko kyseessä räjähtämätön suutari, ja jos sitten osui ja räjähti heitetään vielä yhtä noppaa ja katsotaan taulukosta tekikö torpedo riittävästi vahinkoa vai ei. Esimerkiksi neljän torpedon laukaistu satsi ei käytännössä oikeastaan koskaan tällä systeemillä aiheuta samanlaista lopputulosta. Yksinäisiä aluksia voi kurmoottaa ja pienen laivan jopa upottaa myös kansitykillä. Jos vihollisalus havaitsee pelaajan alkaa sitten toisenlainen ja kolkompi nopparalli. Syvyypommitus voi vahingoittaa miehistöä eriasteisesti, veneen runkoa, aiheuttaa vuotoa tai tehdä monia veneen järjestelmistä käyttökelvottomiksi. Jos pelaaja selviää syvyyspommeista, eikä tätä havaita uudelleen, tämä voi yrittää korjata joitakin vaurioita - noppa ja taulukko määrittävät jälleen onnistuuko korjaus vai ei. Myöskään ilmavaaraa ei ole unohdettu, se käy yhä konkreettisemmaksi mitä pidemmälle peli etenee - mikä piti paikkansa myös historiallisesti.
The Hunters on siitä mielenkiintoinen peli, että alkuun se vaikuttaa jopa melko yksitoikkoiselta ja suoraviivaiselta taulukkojen syynäämiseltä ja puurtamiselta, mutta muutaman pelikerran jälkeen ja tarkemmin sääntöihin tutustumalla alkaa yhä enemmän arvostaa paitsi sen historiallista tarkkuutta pienine vivahteineen myös eräänlaista salakavalaa kerronnallista tai jopa roolipelimäistä elementtiä. Pelissä tulee myös vastaan useasti 'läheltä piti'- tilanteita, jossa vain yhden osuman päässä uppoamisesta olevalla vaurioituneella veneellä pelaaja onnistuu juuri ja juuri nilkuttamaan partiosta takaisin tukikohtaan korjauksia varten. Yhdessä pelissä sain esimerkiksi maalikseni päivällä brittiläisen taistelulaivan saattoaluksineen, päätin koettaa parantaa hyökkäysmahdollisuuksia koettamalla vaihtaa vuorokauden yöksi. Tulos: kontakti menetetty. Toisella kertaa sain tammenlehviä rautaristin ritariristiin metsästäessäni onnenkantamoisella maalikseni pelin suurimman kauppa-aluksen, yli 40 000 -tonnisen Empress of Britainin. Neljä torpedoa matkaan, kaikki näistä ohi, sitten omaan niskaan rypäs syvyyspommeja ja U-38 upposi. Eräällä kerralla taas kapteeni kuolla kupsahti onnettomasti kesken partion - ja peli oli ohi. Juuri tämä vaihtelu kannustaa uudelleenpelaamiseen, mutta melko ankara ja armoton pelin systeemi kieltämättä on - sukellusvenekapteenin henki oli tunnetusti höllässä todellisuudessakin, eikä The Hunters unohda tätä. Etenkin jos pelissä selviää vuosiin 1942-43.
Entä sitten huonot puolet? Joku voisi valittaa mm. siitä, että pelissä ei ole minkäänlaista pelilautana olevaa karttaa. Itse asiassa eräs ranskalainen on kehittänyt varsin näyttävän pelilaudan, jonka kaiketi saa tulostaa ilmaiseksi netistä. Pelin mukana tuleva 'lokikirja' voisi olla parempikin, tähänkin löytyy avuksi pelin fanien tekemiä parempia versioita netistä. Itse käytän yksinkertaisesti kynää ja paperia- ja siirrän tulokset myöhemmin tietokoneelle. Sääolosuhteita ei ole pelissä lainkaan, toisaalta ymmärrän että sään mallintaminen mutkistaisi peliä kenties tarpeettomasti, mutta osin partiomatkat kaipaisivat kenties hieman väriä lisää. Tärkein kysymys tämän pelin suhteen on kuitenkin, onko kyseessä edes peli vai eräänlainen taulukoihin ja niiden modifikaatioihin verhottu satunnaisuutta korostava simulaatio sukellusvenesodasta? Itse sanoisin, että yksittäinen pelaaja tekee tästä mieleisensä pelin, millä tarkoitan sitä, että mielenkiintoa aiheeseen täytyy olla ja ripaus mielikuvitusta - kuten totesin jo edellä. Itse pidän tästä kyllä. Säännöt ovat jopa helpot, etenkin jos vertaa sotalautapeleihin yleensä - ja oppimiskynnystä madaltavat entisestään netistä löytyvät havainnolliset opetusvideot. Ja taipuupa peli melko vaivattomasti myös kaksinpeliksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti