Uusi objektiivi Olympukseen: Panasonic Leica DG Summilux 15mm F1.7 Asph.

Uusi PEN-F kamerani, josta oli tässä blogissa lyhyesti juttua vähän aikaa sitten sai sitten seurakseen objektiivin, joka minun olisi pitänyt oikeastaan hankkia jo aikanaan mainioon Olympus OM-D -kameraan, eli Pana (Leican) 15-millisen, joka MFT-järjestelmässä vastaa kroppikertoimella 30mm laajakulmaa. Nyt, yhdessä Panasonicin Lumixin 20mm objektiivin kanssa voin sanoa, että tähän järjestelmään alkaa olla jo harrastajakuvaajallakin ihan mukava pieni setti tai oikeammin sen alku kasassa - joskin paria kakkulaahan tämä vielä toki tarvitsee, eri asia onkin milloin ja miten pystyn rahoittamaan (ja oikeuttamaan) niiden hankinnan...

Suuren ja mahtavan Leican luvalla ja avustuksella Jaappaniassa suunniteltu ja valmistettu lasi on aika kompakti ja näppärä kooltaan, mutta myös rakenteeltaan selvästi muovisen oloista joskin muuten ihan pätevää Panasonicin omaa Lumixia tukevampi. Yleisesti ottaen se on saanut maailmalla hitusen parempia arvosteluja kuin Olympuksen oma 17mm 1.8 -objektiivi, mutta käsittääkseni nämä ovat optiselta suorituskyvyltään aika lähellä toisiaan. Kalliimmilla, aidoilla Saksan Leicoilla kuvaavat ja tuon firman legendaarista punaista pyöreää pallukkaa kiihkeästi palvovat "vakavat ja vakavaraiset kuvaajat" tosin pitävät näitä L-brändättyjä kaukoidän Panasoniceja suoranaisena jumalanpilkkana, mutta mitäpäs tällainen sunnuntaikuvaaja heidän mielipiteistään välittää...

Tämä objektiivi on saanut kritiikkiä eniten (jopa yhden kokonaisen arvostelun muodossa) alkuun kenties kummalliselta vaikuttavan polttovälinsä vuoksi: 30-millistä vastaava kun ei ole ihan "perinteinen" 28-millinen laajakulma, muttei toisaalta myöskään klassinen ja yleispäteväksi tiedetty 35-millinenkään. Eihän tällaisella välimatkan kakkulalla sitten voi mitenkään järkevästi kuvatakaan, vai? Pötypuhetta! Pieni Panaleica taipuu ihan mainiosti monelaiseen valokuvaamiseen siinä missä Lumixin "epäortodoksinen" 20-millinenkin, sillä kuvaajasta kaikki on loppupeleissä kiinni. Ja valovoimaakin on aivan tarpeeksi - tosin parhaan terävyytensä lasi saavuttaa himmentämällä jonnekin 2.8-5.6 tienoille. MFT-järjestelmässä objektiivien pienempi koko on myös etu, kun kolmella lasilla ja rungolla varustettua kameralaukkua jaksaa kannella vaivatta pidempiäkin matkoja...

Olympuksella kuvaavia tosin saattaa hivenen kismittää se, että aukon säätö objektiivin renkaasta onnistuu vain Panasonicin rungoissa, ja on siten hyödytön ominaisuus heille. Tosin aukkoa nyt saa kätevästi säädettyä rungostakin käsin. Upouutena ilmestyessään markkinoille tämä objektiivi maksoi likemmäs 700€, jossa kieltämättä oli ainakin satasen verran kuulua "Leica-lisää", mutta itse hommasin tämän Saksan Amazonista uutena yli kaksisataa euroa halvemmalla, joten voin sanoa rehellisesti tehneeni hyvät kaupat. Toisin kun Olympuksen 17-millisessä, tähän tulee vakiovarusteena myös vastavalosuoja, mistä annan ehdottomasti plussaa. "Summilux" -nimitys on yleensä Leicauskovaisten mukaan varattu sellaisille objektiiveille, joiden suurin aukko on 1.4, mutta kuten sanottua, minulle tämä on yksi hailee. Ja jos joku sattui lukemaan tämän, ja kiinnostui objektiivin hankinnasta, kehoitan vertailemaan huolella hintoja - Suomessakin tätä näkee yhä myytävän jossain yli kuuden ja puolensadan euron...ja halvimmillaan alle viidensadan.

Olympus PEN-F - ensivaikutelmia uudesta kamerasta

En sitten hankkinutkaan haaveilemaani polkupyörää, mistä joku aika sitten tässä blogissani kirjoittelin, vaan uuden kameran. Valokuvaushankinnoissahan pitäisi aina käyttää enemmän järkeä kuin tunnetta, mutta kun näin tämän kameran ja luin siitä kaikki mahdolliset löytämäni arvostelut, tämä härveli oli vain saatava - piste. Noin vuosi sittenhän hankin Fujin X-T10 -kameran, joka oli kyllä valtavan hieno peli, mutta koskapa isäukkoni haaveili uudesta kamerasta, annoin Fujifilmin hänelle - ja sainkin siten itse oivallisen (teko)syyn siirtyä takaisin MFT-järjestelmään. Ja näin muutaman päivän tämän kameran omistettuani voin sanoa, että hankinta oli erinomaisen onnistunut, vaikka siis enemmän tai vähemmän fiilispohjalta sen teinkin.

Olympuksen uusin PEN(iksenjatke) F on ensimmäinen sähköisellä etsimellä varustettu malli, ja malliston "lippulaiva", joka näkyy myös rungon korkeassa hinnassa (1299€ ovh.) Häpeämättömästi retrohenkinen, vanhaa Leicaa etäisesti muistuttava poikkeuksellisen hieno kamera on valmistettu vinkuintiassa kuten ajan hengelle sopii, mutta kuten useat arvostelijat ovat todenneet, on se todella vankan tuntuinen, mainitaan se tässä nyt sitten minunkin toimestani: rungosta ei löydy esimerkiksi yhtään näkyvää ruuvia. Säätökiekot ovat metallia ja hyvin jämäkän oloisia, kuvaustilan kiekko on jopa lukittavissa, vaikken tähän oikein syytä ymmärrä, sillä en oikein keksi miten tuon saisi vahingossa edes pyörähtämään väärään asentoon. Ainoastaan kuvaussäätöihin vaikuttava takapyörä ja laukaisimen ympärillä oleva säädin ovat tuntumaltaan vähän "löysempiä", mutta tämä on ymmärrettävää kuvausmukavuuden kannalta. Ergonomialtaan tämä pieni runko on omiin kätösiini mitä mainioin, peukalotuki on valmistajan OM-D -kameroiden tapaan todella hyvä. Joku arvostelija totesi, että peukalotuen vieressä olevaan Fn1 -nappulaan tulee kuvatessa osuttua vahingossa useasti, mutta tämän täytyy riippua käyttäjän räpylöiden koosta, sillä itselläni näin ei ole tapahtunut vielä kertaakaan.

Takanäyttö on saranoitu, ja sen saa halutessaan kuvausta helpottamaan eri vinkkeleihin (myös tarkennus ja laukaisu onnistuu näyttöä koskettamalla) myös piiloon, joten se ei ota naarmuja vaikkapa kuljetettaessa. Ja kun se on taitettu piiloon, tulee kuvaamiseen väkisinkin (keinotekoista) filmikamerafiilistä, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Toisaalta kaikki perussäädöt ovat muokattavissa varsin kätevästi vain etsintä ja menu- ja suuntanäppäimiä käyttämällä, joten takanäyttöä tulee tiirailtua vähemmän kuin yleensä, minkä luulisi myös säästävän virtaa. Akunkesto on lyhyen tuttavuuden perusteella ainakin sunnuntaikuvaajalle ihan kohtuullinen, ahkerammat kuvaajat hankkinevat lisäakun. Tosin akkua verottaa Olympuksen mainioksi tunnustettu IBIS-runkovakaaja, mutta sen hyödyt ovat kiistattomat: sain sisätiloissa kehnossa valossa tärähtämättömiä testikuvia käsivaralta jopa sekunnin valotusajalla. Kameran etupuolella on eniten kritiikkiä saanut namiska, jolla saadaan nopeasti valittua mm. mustavalkotila JPEG-kuville. Itselleni tämä on varsin tervetullut uudistus, kun ei tarvitse valikoista selata erikseen väri- ja mustavalkoasetusten välillä. Toisaalta omat suosikkiasetukset (kaikkiaan neljä) saa halutessaan talletettua myös siten, että ne ovat suoraan valittavissa myös kuvaustilan säätökiekosta. 

Uutukainen PEN-F on varustettu myös uudella 20 megapikselin kennolla, mutta kun en itse varsinaisesti pikselejä tihrustele, on minun vaikea sanoa onko tämä nyt suurikaan edistysaskel. Halutessaan kameralla voi kuvata myös korkearesoluutioisia, kooltaan jopa 50 megapikselin kuvia, mutta tämä teknologia toimii ainoastaan liikkumattomiin kohteisiin, esim. maisemakuviin ja vaatii käytännössä jalustan tai jonkin tuen kameralle. En ole tätä vielä testannut, mutta täytyyhän tuota tulevaisuudessa kokeilla. Tällä hetkellä olen kuvannut ainoalla omistamallani "hyvällä" MFT-objektiivilla, eli Lumixin 20-millisellä (kinovastaavuus 40mm), se tekee kyllä mainiota jälkeä, mutta tarkennus seilaa eestaas turhan villisti, tämä asia korjaantunee kun saan toivottavasti hankittua pari Olympuksen omaa kakkulaa, jotka onneksi ovat suurimmaksi osaksi suhteellisen järjellisissä hinnoissa.

Entäpä onko minulla jotain negatiivista sanottavaa kamerasta? No, tähän, hivenen suolaiseen hintaan olisi sääsuojaus ollut kyllä kotimaamme vaihtelevia olosuhteita ajatellen enemmän kuin tervetullut, mutta enpä kyllä itse extreme-kuvausta harrasta, joten menköön. Manuaali löytyy vain mukana tulleelta levyltä, joten monet kameran ominaisuudet tulee todennäköisesti löydettyä perinteisellä "oho, ai täällä on tämmöinenkin" (TM) -menetelmällä. Olympuksen menuvalikkohan on tunnetusti vähän sekava... Ehdin jo hihkaista riemusta paketin avattuani, kun käsiini osui 200-sivuinen manuaalivihko, mutta kyseessä olikin onneton perusmanuaali 28 kielellä, suomeksi oli peräti neljä sivua jotakuinkin itsestäänselvää jaarittelua tyyliin "paina laukaisinta ja ota kuva". Mutta kuten sanottua, muuten ovat ensivaikutelmani tästä pienestä kamerasta erinomaiset! Alla vielä Fujin X-satasella napattu kuva omasta yksilöstäni: 

Fujifilm X100s - satunnaisen harrastelijakuvaajan hieno kamera

Kun Fujifilm joitakin vuosia sitten julkisti markkinoita kohauttaneen X100 -kameramallinsa, oli innostus valokuvausharrastajien ja kaiketi joidenkin ammattilaistenkin keskuudessa melkomoista. Vanhaa mittaetsinkameraa muistuttava kiinteäpolttovälinen, (kinovastaavuus 35mm) varsin näppäränoloinen vekotin oli kuitenkin itselleni tuolloin aivan liian kallis yli 1300 euron hintalapulla, ja myöhemmin kävi ilmi, että ensimmäisessä X100-mallissa oli myös joitain lastentauteja, joista pahimmat liittyivät tarkennusnopeuteen.

Kun ensimmäistä mallia seurasi sitten paranneltu ja viilattu X100s, en ollut alkuun edes etäisesti kiinnostunut koko härvelistä. Osittain siksi, että hinta oli edelleen mielestäni liian kova kiinteäpolttovälisestä kamerasta, olkoonkin että ulkoisesti retrohenkeä huokuva kamera oli kieltämättä erittäin tyylikäs (tottahan toki tällaiset asiat ovat hifistelijälle tärkeitä). Mutta niin vain kävi, että kun Rajala laski parisen vuotta sitten s-mallin hintaa roimasti, eli 699 euroon, oli allekirjoittanutkin kovan paikan edessä. Tuohon hintaan kiusaus hankkimiseen oli yksinkertaisesti liian kova, joten minustakin tuli Fujifilm-kuvaaja, tosin omistin entuudestaan jo Fujin pikkuisen X10-pokkarin, joka ei kuitenkaan pienikennoisena ollut ihan ongelmaton kapine.

X100 -sarjalaisista puhuttaessa voitaisiin kaiketi vähän korkealentoisesti sanoa, että ne pyrkivät vetoamaan kuvaajaan eräänlaisen "back to basics" -filosofian kautta. Kuvaaja voi säätää objektiivin renkaasta aukkoa ja rungon säätökiekosta suljinajan mieleisekseen ja sitä kautta kuvaamiseen tulee pakostakin vanhan hyvän ajan fiilistä, kun automatiikka ei huolehdikaan kaikesta - ei sillä, etteikö esimerkiksi modernilla järkkärillä voisi tehdä samoin, mutta kun tähän lisätään mainio optinen etsin (joka on ns. hybridi, eli kuvaus onnistuu tarvittaessa myös sähköisen etsinkuvan avulla), on lopputuloksena erittäin onnistunut kokonaisuus. Toki suljinajan ja aukon saa myös automatiikalle, jos ei halua itse häslätä. Fufilmin JPEG-kuvat ovat tunnetusti laadultaan mainioita, ja kohinansieto on kennossa myös hyvällä tasolla, joten hyvää jälkeä syntyy vaatimattomammassakin valossa. Jopa tällaiselta sunnuntaikuvaajalta. Fujifilmin uudempien kameroiden Classic chrome-filmisimulaatio on oikeastaan ainoa isompi puute, ja ilman sitäkin pärjää...

Ergonomia X-satasessa ei ole aivan parhaiden kokeilemieni kameroiden luokkaa, etenkin peukalotuki olisi tervetullut lisä, mutta käsittääkseni sellaisen voi kuitenkin erikseen hommata. Kameran pieni koko on myös valtava etu, tätä jaksaa kanniskella vaikka koko päivän. Fujifilm myy kameraan myös kahta ruuvattavaa konvertterilasia, jotka antavat ulottuvuutta hieman laajemmalle (28mm "laajakulma") sekä asteen telen suuntaan (50mm "normaalikonvertteri"). Voi tietenkin kysyä, miksi ostaa näitä, kun kameran koko idea on juuri tässä kiinteässä 35mm yleislaajakulmassa, mutta kun ottaa huomioon, että molemmat lisähärpäkkeet maksavat yhteensä alle viisisataa, ja niillä tästä tekee jo varsin mainion pienen ja kevyen järjestelmän, niin mikä jottei...itse harkitsen näiden hankkimista vakavissani.

Olin vuodenvaihteessa jo kauppaamassa Fujifilmin X100s -kameraani pois muiden hankintojen tieltä, mutta onneksi tulin järkiini, sillä onhan tämä edelleen käyttökelpoinen kuvausväline. Uudemman X100t -mallin voisin tosin tulevaisuudessa hankkia, jos siitä tulisi vastaava tarjous eteen...