Kolme kelloa, joiden hankintaa kadun

Kun aloittelin kelloharrastustani noin 11 vuotta sitten, hinku ensimmäiseen laatukelloon oli kova. Sitkeällä säästämisellä hankin sitten kuvan TAG Heuerin GMT-automaatin, joka näin jälkikäteen osoittautui melkoiseksi virhehankinnaksi, ja olikin vähällä että koko kelloharrastukseni olisi tyssännyt alkumetreille. Miksi näin pääsi tapahtumaan?

Ensinnäkin, halkaisijaltaan 36mm TAG Heuer on kyllä ulkoisesti kiistatta hieno, elegantti kello, mutta minun makuuni yksinkertaisesti vain liian pieni - käyttäisin jopa sanaa "naismainen" ellei minua leimattaisi sovinistijuntiksi. Noin pari kuukautta hankkimisen jälkeen myös käyntitarkkuudessa alkoi ilmetä ongelmia, vaikka kelloa käytin aktiivisesti. Kello jätätti yli 20 sekuntia vuorokaudessa, mikä ei mielestäni aivan ollut sitä mitä piti. No, kello lähti ylimielisten myyjien ynseän ja kopean palvelun saattelemana takuuhuoltoon (josta myynyt liike vieläpä veloitti törkeästi postikulut!) Tämän jälkeen kello jätätti enää noin viisi sekuntia vuorokaudessa, mutta tätä iloa kesti vain muutaman kuukauden, sen jälkeen kello alkoi jätättää yli puolta minuuttia per päivä. Minkäänlaisille koville iskuille tai haavereille kello ei tänä aikana altistunut. Hupaisaa tai oikeammin äärimmäisen pelottavaa on myös se, että merkkihuollossa takakansi vaihtui erilaiseen, mutta tätä en valitettavasti voi todistaa. Lisäksi akryylilasi osoittautui äärimmäisen herkästi naarmuuntuvaksi. Loppusilauksena kellon mukana tullut nahkaranneke haperoitui käyttökelvottomaksi alle puolessa vuodessa, mitä ei ole tapahtunut sittemmin millekään muulle kovassakin käytössä olleelle nahkarannekkeelleni, edes edullisimmille virityksille. Tällä en toki tarkoita, että TAG Heuer olisi suinkaan huono merkki, minulle vain sattui maanantaikappale...

Kuvan Certinan DS Podium GMT -kronografi oli myös aikanaan selvä virhehankinta, joskin tässä tapauksessa saan syyttää vain itseäni. Kyseessä oli puhtaasti heräteostos eräänä kesälomapäivänä jokunen vuosi sitten, mutta valitettavan kallis sellainen. 600€ oli jälkikäteen ajatellen aivan liian kova hinta periaatteessa pätevästä, sporttisesta kellosta, jonka ulkonäkö alkoi kuitenkin ärsyttää minua jo muutaman viikon jälkeen. Kellotaulu on jotenkin häiritsevän sekava, eikä keltainen väri tässä yksilössä oikein miellytä silmää. Nahkahihna ei tässäkään ollut kummoinen, ja alkoi rispaantua varsin nopeasti, muttei sentään hajonnut käsiin kuten TAG Heuerissa. Certinakin on kyllä hyväksi todistettu, perinteinen merkki, joskin käsittääkseni nyttemmin hakee jonkinmoista nousua luksustasolle Swatch-yhtymän merkkien joukossa.

Minulla oli joitakin vuosia sitten kokoelmassani  mainio venäläinen Strela-kronografi "köyhän miehen Speedmaster", hintaisekseen suorastaan häikäisevän hyvä ja äärimmäisen tarkka (+2sec./vrk) vedettävä mekaaninen kello, mutta omaa huolimattomuuttani tipautin sen kylpyhuoneen lattialle ja romuksihan se meni. Siinä meni alle kolme sataa maksanut mainio, nyttemmin jo harvinaisuudeksi muuttuneella Poljotin 3133 -koneistolla varustettu arkikello. No, törmäsin sitten netissä tällaiseen Sturmanskieen, kvartsipeliin Seikon koneistolla, hinta oli noin 350€ (kalliimpi kuin mekaaninen esikuvansa!) - ja tilaus vetämään. Kello kyllä näytti hyvältä, mutta tarpeeksi läheltä tiirailtuna kellotaulun viimeistely oli suoraan sanoen luokattoman huono. Massatuotantona tehty kuvatus ei ole ilmeisesti läpäissyt minkäänlaista laadunvalvontaa, lumea on sohittu indeksien päähän miten sattuu, ja kuvaavasti taulussa on merkin nimen alla näkyvä maalitahra. Takakansi on jostain käsittämättömästä syystä "varmistettu" pikkuruisilla ruuveilla, patterinvaihtajalle siis harmaita hiuksia tiedossa. Kyllä kello ajassa pysyy, kiitos Seikon, mutta muuten...ei jatkoon!

Mikä on tämän tarinan opetus? Ehkäpä se, että oppirahat on jokaisen maksettava, mutta nyttemmin olen kellohankinnoissani oppinut käyttämään kenties hitusen enemmän järkeä...

Ajassa: Geckota C1-kronografi

Englantilainen, kieltämättä suomalaisen korvaan vähän pölhon kuuloinen Geckota tunnettiin vielä joku aika sitten hinta-laatusuhteeltaan hyvien kellorannekkeiden valmistajana, mutta yhtiö päätti rohkeasti lähteä mukaan "mikrobrändibuumiin" ja lanseerasi oman kellomallistonsa, josta löytyykin muutamia varsin mukavan näköisiä retrokelloja. Tosiasiahan on, että oma kokoelmani ei oikeastaan kaivannut täydennystä tämän vuoden osalta, mutta ylläoleva kuva sai minut taas kerran ylittämään hulluuden rajan, ja siis hankkimaan kuvan mukaisen kronografin. Ja tämä kellohan tosiaan suorastaan vaatii pukeutua "milanolaiseen haarniskaan" eli valmistajan mesh-ranneke piti niin ikään hommata...

Geckota C1 on siis 1960-luvun jälkipuoliskon autourheiluhenkinen krono, esikuvana homagelle kenties voisi mainita aikoinaan kuriositeetiksi jääneen, melko pienten tuotantomäärien Heuerin Camaron, joskin etenkin mustan version kellotaulussa on myös selkeää yhdennäköisyyttä graaliin, jota en todennäköisesti koskaan tule saamaan, eli Omegan Speedmasteriin. Kellon selkein, ja tyylikkäin yksityiskohta on tietenkin sen ns. "cushion" -tyyppinen, harjattua terästä oleva kuori pyöristettyine reunoineen. Halkaisija on kuitenkin nykykelloille hyvin tyypillinen eli 42mm. Kelloon käyvät 22mm lugivälin rannekkeet. Erottuvana yksityiskohtana voidaan mainita myös tavanomaista pidemmät ajanottopainikkeet, jotka saattavat jotakuta ärsyttää, mutta minusta ne kyllä toimivat oivana lisänä tähän varsin tyylikkääseen ajannäyttäjään, joka ei kavahda nahkarannekkeitakaan. Istuvuus ranteeseen on varsin mainio, vaikka kuvassa kello vaikuttaa kieltämättä vähän möhkäleeltä.

Kellon sisuksissa sykkii Seikon luotettava VK64 "mecha-quartz" -koneisto, josta on tullut monen pikkuvalmistajan ykkösvalinta. Mikäs siinä, mutta kellon omistajan tai sen hankkimista suunnittelevan on mielestäni silti syytä tietää, että tämän koneiston yksi erikoispiirre on, että sekuntiviisari on käytössä vain ajanotossa. Mutta harvoinpa arjen askareet ovat sekunneista kiinni...Kellon hinta oli 337€, ja tässä kohdin on syytä kysyä, onko hinta-laatu kohdillaan. Vertailukohdaksi voisi ottaa vaikkapa edellisen kirjoitukseni, tälläkin hetkellä ranteessa olevan Dan Henry -kronon, joka niin ikään on pikkuvalmistajan tuote Kiinan ihmemaasta. No, ensinnäkin Geckotassa on heijastamaton safiirilasi, DH:ssa ei. Toiseksi, Geckota on vesitiivis sataan metriin ja vetonuppi on ruuvattava, DH kestänee satunnaiset roiskeet, muttei juuri muuta. Mutta onko noin 140€ hinnanero siltikään perusteltu? Eihän Geckota varsinaisesti mikään tunnettu merkki ole. Tämä on tietenkin makuasia, mutta ainakin omasta mielestäni Geckotan laatu ja tyylikäs viimeistely vastaa erinomaisesti hintaa. Ainoa asia, jonka olisin itse jättänyt pois on päivyri, mutta senkin olemassaolon kokonaisuus kyllä kestää...

Ajassa: Dan Henry "1963" -kronografi

Yhdysvaltalainen Dan Henry on uudehko kellomerkki, josta en ollut kuullut mitään vielä joku aika sitten. Tämä ei sinänsä ole ihme, sillä kyseessä on pikkumerkki (eng. 'microbrand'), jollaisia on viime aikoina putkahtanut kellomarkkinoille kuin sieniä sateella. Dan Henry on jenkkiläinen intohimoinen kelloharrastaja, jolla on yli 1500 kellon hulppea kokoelma, ja tällä oli visio perustaa omaa nimeään kantava kellomerkki, jolla tuoda menneiden vuosikymmenten kellodesignia tavallisten pulliaisten saataville. Tällainen filosofia on ihan kunnioitettava, sillä tämänkin ytimekkäästi vuosiluvun 1963 nimetyn kronografin esikuva maksaisi käytettynä, sikäli jos sellaisen sattuisi jostain hyväkuntoisena löytämään, yli 50 000€. Kiinassahan merkin kellot toki tehdään, mutta laadunvalvonta on paremmasta päästä, ja kello onkin hintaisekseen suorastaan erinomaisesti viimeistelty.

Mutta mikä onkaan tämän hauskan homage-kellon esikuva, jota se kumartaa? Eräskin arvostelija väittää esikuvaksi Heuerin tyylikästä Autaviaa 1960-luvulta, mutta tässä mennään kyllä metsään. Huomattavasti lähemmäs osuu vertailu Breitlingin 765 -kelloihin, joita Dan Henry muistuttaa selkeämmin. Uusversio on tosin alkuperäistä kookkaampi, mutta itse asiassa Breitlingin tämän malliston viimeiset kellot 1960-luvun lopulta ovat jotakuinkin samankokoisia halkaisijaltaan - Dan Henryn halkaisija on 42,5mm. Kaartuvien korvakkeiden ansiosta kello kuitenkin istuu ranteessa varsin mukavasti. Suunnittelijalle täytyy nostaa myös hattua siitä, että pieni detalji oikeanpuoleisessa, ajanotossa sekunnin kymmenyksiä mittaavan pikkutaulussa on tehty esikuvalle uskollisesti. Pikkutaulu (vai olisiko oikeampi sana totalisaattori) on nimittäin aavistuksen suurempi kuin kaksi muuta - näin oli myös aikoinaan Breitlingeissa. Kyseessä ei siis ole suunnitteluvirhe. Oma kelloni on uudempaa, toista tuotantosarjaa, ja tämä näkyy mm. vähemmän kuperassa kellolasissa, ja siinä, että sekunti-indeksit alimmassa taulussa on  nyt merkitty viiden sekunnin välein. Jostain syystä ensimmäisessä erässä olivat indeksit vähän typerästi kahden ja puolen sekunnin välein (kts. kuva). Viimeistelyn korkea laatu näkyy myös kuoressa, josta löytyy silmäniloksi niin kiillotettua kuin harjattuakin terästä - ja oma lukunsa on myös ruuvattavassa pohjassa oleva SR-71 -lentokoneen profiili.

Mutta valmistaja ei ole vain tyytynyt hengettömästi kopioimaan alkuperäistä, vaan on tehnyt kelloon myös omia kohennuksiaan. Niistä selkeimpänä erottuvat tauluun "upotetut" tai kaiverretut beigensävyiset tunti-indeksit, jollaisia tapaa yleisimmin kenties Panerai-kelloissa. Myös pikalukituksella varustettu melko laadukas italialainen nahkahihna on tämän hintaluokan ajannäyttäjissä jokseenkin ennenkuulumatonta. Mukana tulee myös musta modifioitu, materiaaliltaan turvavyökangasta muistuttava ohuempi natoremmi - sekin omilla jousitapeilla ja valmistajan soljella! Kello tilpehööreineen on kääräisty kolmella osastolla varustettuun retrohenkiseen kangaspussiin, joka sopii tyyliin hyvin. Entäpä sitten hinta tälle kieltämättä varsin upealle kellolle? Eurohinta jää pari killinkiä alle kahden sadan, ja voin rehellisesti sanoa, että Dan Henryn hinta-laatusuhde onkin parhaimpia kokoelmassani. Onhan se toki Miyotaa sisuksissaan pitävä kvartsipeli ja tuo Kiina-yhteyskin saattaa kenties joitakin närästää, mutta onpahan harvinainen homage vielä harvinaisemmasta esikuvasta. Omassa kokoelmassani tämä syrjäyttänee ainakin tässäkin blogissa arvioidun Junkers- kronon. Ja olenpa maksanut joskus enemmän huonommastakin viimeistelystä - jopa mekaanisissa kelloissa.

Ajassa: Steinhart Ocean One Vintage -kronografi

Täytin tässä hiljattain tasavuosia, joten päätin tuota merkkipaalua juhlistaakseni (tekosyy?) hankkia kellomarkkinoilta itselleni hieman prameamman lahjan. Bongasin viime vuoden loppupuolella Steinhartin mallistosta melko hulppean homage -kronon, mutta en innostunut sen mustasta kellotaulusta, etenkin kun olen katsastellut kokoelmaani tällaista mustavalkoista, ns. "pandakelloa" jo jonkin aikaa. Mutta onnekseni ja pankkitilini epäonneksi tekivät alppimaassa sitten tällaisenkin, joten ei siinä muuta kun kuola suunpielistä valuen tilaus vetämään. Itse asiassa kun törmäsin tähän kelloon, ensireaktioni oli varsin klassinen:

Kelloharrastajat luultavasti huomaavat, että kovin tutultahan tämä krono näyttää. Kyllä vain, kyseessä on melko härski uusversio tai kauniisti ilmaistuna homage suorastaan ikoniksi nousseesta Rolex Oyster Cosmographista 1960-luvun lopulta, jonka eräs variantti tunnetaan paremmin Rolex Daytonana. Aikoinaan nämä Rolexit eivät olleet edes suosittuja, ja kellomallisto olisi saattanut vaipua täysin unholaan, ellei näyttelijä Paul Newman olisi saanut vaimoltaan Joanne Woodwardilta lahjaksi tällaista. Nykyään käytetyt, vanhat Oysterit maksavatkin mallista ja kunnosta riippuen kymmenistä tuhansista euroista jopa satoihin tuhansiin. Onpa joku tiettävästi pulittanut miljoonasummankin tällaisesta... Siksipä ei liene yllätys ettei kaltaisellani työväenluokan sankarilla ole oikein varaa edes katsella näiden aitojen kuvia. Ruotsin nuoremman prinsessan tympeänoloisella ukolla muuten näytti eräässä kuvassa alkuperäinen tosin ranteessaan olevan - aidon ökyilijän tyylitajulle sopivasti vieläpä frakin kanssa käytettynä...tai pirustako minä tiedän, vaikka länsinaapurin hovietiketti nimen omaan vaatisi käyttämään Rolexia muiden helyjen kanssa.

Joka tapauksessa tämä Steinhartin uusversio on herättänyt kellofoorumeilla vähän ristiriitaisiakin tunteita. Itse en lähde hämmentämään tätä soppaa nyt sen enempää, kunhan totean vain vanhan fraasini: kukin pitäköön ranteessaan millaista kelloa lystää, piste. Kello on mitoiltaan alkuperäistä suurempi, 42mm halkaisija ei itselleni ole ongelma, mutta pakko tunnustaa, että peräti 18mm korkeus vähän huolettaa. Tosin olen vuosien varrella huomannut, että silmä ja ranne tottuvat ajan kanssa vähän suurempiinkin vötkäleisiin (kts. Bulovan kuukello). Painoakin tällä on metallirannekkeen kera aika reippaasti, mutta itsehän vaihdan tähän asiallisen nahkaremelin heti kun mahdollista. Korkeus johtuu osittain kuperasta safiirilasista, mutta myös tuhdimmasta koneistosta, joka on ETA 2824-2, jonka päälle on lätkäisty kiinni Dubois Dépraz -moduuli, jotta voidaan puhua kronografista. Mainittakoon, että käytetty ETA-koneisto on tässä kellossa luokitukseltaan kovempi, eli käytännössä tämä on 'kronometri vailla sertifikaattia'. Kiviä sisuksista löytyy johtuen lisämoduulista peräti 51 kappaletta. Kellotaulu on niin lähellä alkuperäistä kuin olla saattaa, valmistajan logoa ja punaista "Swiss Made" tekstiä lukuun ottamatta. Hienona detaljina taulussa ei ole päivyriä, kuten ei ollut esikuvassakaan. Mallin nimeäminen valmistajan sukeltajakellojen mukaan vähän kummastuttaa, muttei lopulta ole kovinkaan merkitsevä seikka. Hinta oli ehkä vähän suolainen, niukasti alta tuhannen euron, mutta toisaalta jos joku keksii miltä muulta valmistajalta saa tänä päivänä uuden sveitsiläisen mekaanisen kronongrafin alta tonnin, pistäkää kernaasti viestiä kommenttiosioon.

Lisäys 8.3.2017:
Kello on ollut minulla nyt sen verran käytössä, että päivitän hieman kokemuksiani siitä. Ensinnäkin koko (lähinnä korkeus) ei ole todellakaan mikään ongelma, kuten aiemmin aavistelinkin, itse asiassa tämä istuu omaan ranteeseeni paremmin kuin saman firman sukelluskello. Käyntitarkkuus ei valitettavasti ole tällä yksilöllä aivan paras mahdollinen, kello edistää tuollaiset +10s/vrk, mikä on arkikäyttöä ajatellen vielä siedettävän tarkkuuden rajoissa, mutta kyllä tuosta koneisto huomioiden ainakin viitisen sekuntia voisi parantaakin - kelloseppä tämän varmaan pystyy tekemään, mutta mielestäni valmistaja olisi voinut kalibroida kellon paremmin. Toisaalta itse pysäytän kellon n. minuutiksi kerran viikossa, ja homma on sillä selvä. Kellolasin hieman koholla olevaan reunaan käytössä tarttuvat pienetkin pöly- ja likatahrat näyttävät lasin kuperan muodon vuoksi jossain katselukulmassa siltä, että kellolasin reuna olisi sisäpuolelta pahastikin paskainen, mikä on optinen harha, mutta kieltämättä vähän ärsyttävä. Lasin reunan saa kyllä helposti putsattua vedellä ja vaikkapa pumpulipuikolla, mutta pian se näyttää taas samalta.

Kaikesta huolimatta tämä on kiistatta oman kellokokoelmani upeimpia ajannäyttäjiä, ja ehdottomasti siihen sijoitetun rahansa arvoinen - ja kello näyttää hyvältä jopa natoremmissä (tätä kirjoitettaessa kellossa on tosin Hirschin "Paul" -hihna).

Ajassa: Bulova 'Moonwatch' -kronografi (96B251)

Suurin osa kelloharrastajista varmasti tietää klassisen Omega Speedmaster Professional -kellon, kuuluisan "kuukellon", jonka NASA tunnetusti kelpuutti astronauteille Apollo-lennoilleen erinäisten testien jälkeen. Luonnollisesti tällä maineella kyseistä mallia myydään kuluttajille edelleenkin, vaikka uuden kellon hinta on lähestulkoon tuplaantunut kymmenessä vuodessa - ollen tätä nykyä kaiketi lähes neljän tonnin luokkaa. Vuosien ajan Omega myös mainosti "Speedyä" seuraavasti: "ensimmäinen ja ainoa kello (jota on käytetty) kuussa". Muuten hyvä, mutta mainos ei pidä paikkaansa. Nimittäin heinä-elokuussa 1971 Apollo 15 -lennon komentaja, astronautti Dave Scott käytti lahjaksi saamaansa henkilökohtaista Bulovan kronografia, koska hänen Omegastaan irtosi syystä tai toisesta tehtävän aikana kellolasi. Scott itse muisteli vielä 1990-luvulla, että hänen lennolle ottamansa 'varakellonsa' olisi ollut Waltham, mutta vuonna 2014 lennolta jääneitä muistoesineitä tarkemmin tutkittaessa paljastuikin, että kyseessä oli Bulova. Tuo ainoa yksityisomistuksessa ollut "kuukello" kaupattiin sittemmin huutokaupassa huikeaan 1,6 miljoonan dollarin hintaan, astronauttien Speedmasterithan ovat yhä valtion omaisuutta. Nyt lukijaa saattaa askarruttaa, miksei Bulova sitten lyönyt rahoiksi, kun heilläkin oli kuussa käynyt kellomalli? Syistä pätevin lienee NASA:n virallinen sopimus Omegan kanssa, Bulova kun ei ollut virallisesti mukana lennolla. Eikä Scottin käyttämää mallia koskaan edes tarkoitettu sarjatuotantoon. Mutta nyt, 45 vuotta myöhemmin Bulovallakin joku hoksasi, että onhan tässä sentään ihan kelpo tarina, joten miksei siitä voisi kehitellä sen pohjalta uuden kellomallikin...ja uusi kuukello syntyi.

Ensimmäinen asia mikä tästä uusversiosta pitää sanoa on se, mikä on eniten herättänyt kellofoorumeilla kritiikkiä. Eli Bulovan kuukello on rannekelloksi melkoisen iso. Kellon halkaisija on muhkeat 45mm, ja pystysuunnassa korvakkeesta korvakkeeseen hulppeat 53mm. Tämä oli itsellenikin pieniranteisena kieltämättä seikka, joka jarrutti hankintapäätöstä, mutta kellon saatuani saatoin huokaista helpotuksesta. Suuresta koostaan huolimatta kello istuu ranteeseen melko mukavasti, ja kohta siihen totuinkin. Toki joku 41-42 -millinen olisi ollut lähempänä alkuperäistä, mutta ilmeisesti 262 kHz taajudella toimiva kronokoneisto vaatii vähän jykevämmän kuoren, mene ja tiedä. Muutenhan kello on taulultaan aika uskollisesti mallinnettu alkuperäisestä, joka taas haki selvästi vaikutteita NASA:n kelpuuttamasta Speedmasterista. Se ei ole huono asia, sillä mattamusta kellotaulu on selkeä, asiallinen ja vaaleine indekseineen luettavuudeltaan mainio. Kronografin ajanottotoiminto tosin resetoituu tunnin käytön jälkeen, mutta se on sivuseikka. Kellotaulua suojelee paksu safiirilasi, joka on hyvä suoja naarmuja vastaan, mutta koskapa lasi on vailla suojaa reunoiltaan täytyy isompia kolauksia yrittää vältellä - osuin itse keittiön puisen ruokapöydän reunaan sillä seurauksella, että safiirilasiin tuli pieni kupru noin kello yhdentoista tietämille, eikä osuma edes ollut kovin raju. Eli työkelloksi tai kovempaan rymyämiseen en tätä lähtisi suosittelemaan. Jonkinmoinen roiskesuojaus kellossa toki on, ja ruuvattu pohja. Pohjaan on stanssattu tiedot Apollo 15 -lennon ajankohdasta.

Hintaa kellolla oli Saksasta hommattuna 599€, joka on kvartsipeliksi melkoisesti ja monelle epäilemättä liikaakin, mutta toisaalta onhan tämä myös aika erikoinen ja kieltämättä hieno kello. Enkä usko, että näihin ihan joka päivä törmää - ainakaan Suomessa. Lisäksi, kuten aiemmin totesin Omega on hinnoitellut Speedmasterinsa viime vuosina mielestäni melko röyhkeästi yläkanttiin, joten tällaiselle kuukellon kansanmallille on kyllä ollut selkeästi tilaa kellomarkkinoilla. Ilmeisesti myös tilausta, sillä ensimmäinen tuhannen erä myytiin loppuun todella ripeästi... Tarkka tämä kyllä on, vähän yli kuukauden aikana tämä on jätättänyt noin sekunnin - joka on hyvä ellei peräti erinomainen saavutus jopa tarkkuudestaan yleisesti tunnetuille kvartsihärveleille. Lisäksi sekuntiviisari ryömii eteenpäin 262kHz koneistossa nakuttaen pari sykäystä sekunnissa, eli vähän vikkelämmin kuin yleisimmissä aasialaisissa tai sveitsiläisissä patterikoneistoissa. Ajanotossa käytettävä sekuntiviisari liukuukin eteenpäin kuin mekaanisessa kellossa. Kellosta on olemassa kaksi versiota, metallirannekkeella sekä toinen nahkarannekkeella/tekstiilirannekkeella. Ensin mainitun hankinnassa kannattanee muistaa, että jousitapit kiinnittyvät metallirannekeversioon eri kohtaan korvakkeiden väliin, joten tähän versioon nahkarannekkeen sovittaminen jälkikäteen on työn ja tuskan takana. Toisaalta myöskään nahkarannekeversioon ei metalliranneketta saa jälkikäteen väkerrettyä. Siksipä hankittaessa kelloa omat mieltymykset rannekkeen materiaalin suhteen ratkaisevat. Itse ostin remmeillä varustetun version, ja pitihän tuohon vaihtaa arvokkuutta tuomaan Hirschin punaruskea Ascot -nahkaranneke:

Ajassa: Tissot Visodate Automatic

Sveitsiläinen Tissot on perinteikäs ja Suomessakin hyvin tunnettu suuri kellovalmistaja, jonka historia ulottuu vuoteen 1853 saakka. Satavuotista taipalettaan juhlistaessaan vuonna 1953 Tissot toi markkinoille Visodate-mallin, jossa oli tuohon aikaan suorastaan maaginen lisätoiminto: nimittäin päivyri yhdistettynä mekaaniseen koneistoon...Nykyään moinen kellotekniikan huima edistyaskel tietenkin huvittaa, kun jossain kympin kiinalaisissa patteritoimisissa hilavitkuttimissakin on päivyri, mutta tälläkin vuosituhannella Tissot on tunnettu paitsi innovatiivisista nykykelloistaan, myös perinteitä kunnoittavista malleistaan, joita edustaa ylpeästi mm. kokoelmani uusin tulokas, merkin ns. Heritage-mallistoa edustava uutta ja vanhaa yhdistävä Visodate Automatic, jossa päivämäärän lisäksi näkyy myös viikonpäivä.

Suureen Swatch-konserniin kuuluvan Tissotin eräs perusfilosofia on tuottaa laadukkaita kelloja mahdollisimman kuluttajaystävälliseen hintaan. Mitä tämä sitten kullekin tarkoittaa, riippunee yksilön lompakon paksuudesta, mutta tosiasia on, että Visodate ei ole sveitsiläiseksi automaatiksi läheskään sieltä kalleimmasta päästä (n. 450€), itse asiassa se on jopa edullinen, ottaen huomioon että merkki on varsin arvostettu maailmalla. Toki pienemmiltä valmistajilta saa mekaanisella koneistolla varustettuja alppimaan ajannäyttäjiä huokeammallakin, mutta niiden huolto- ja takuuasiat voivat olla hankalia. Eikä laadustakaan ole välttämättä takeita.

Tissotin Visodate luottaa häpeilemättä ulkoasussaan nostalgiaan ja retrohifistelyyn, kellotaulu on pelkistetty ja asiallisen karu, joskin toimiva tikarinmallisine viisareineen. Metalliset ja kiillotetut tunti-indeksit ovat "tuplatut" kello kahdessatoista, kolmessa, kuudessa ja yhdeksässä. Valmistajan logo on myös muutettu sellaiseksi, kun se oli vuosikymmeniä sitten, mikä tässä mallissa toimii erinomaisesti. Kellon halkaisija on 40mm, joskin kellotaulun osalta hieman kapeampi. Tämä johtuu jännästä kuoren muotoilusta, kello on hivenen leveämpi alaosasta kuin yläosastaan. Kaiken kruunaa hivenen kupera safiirilasi, jota ei kuitenkaan ole valitettavasti suojattu heijastuksia vastaan.

Kellon takakantta hallitsee niinikään lasi, jonka läpi voi kellopornon ystävä niin halutessaan tiirailla 25-kivisen ETA 2836-2 -koneiston suoriutumista armottoman ajan sille esittämästä haasteesta. Kyseinen koneisto on luonnollisesti tässä hintaluokassa varsin peruskauraa, mutta kuitenkin luotettava ja robustiksi todettu - ja sekuntiviisari hakkaa tunnissa etiäppäin peräti 28 800 kertaa, joten se lipuu eteenpäin kellotaululla arvokkaan vakaasti. Tissot on jopa koristellut kullanvärisen vetopainon eli "roottorin" nk. "Geneven raidoilla", mikä on melko yllättävää, kun kyseessä on kuitenkin tällainen suurten tuotantomäärien edullisempi kello.

Ainoa asia, josta minulla tämän kellon suhteen on jotain naristavaa on jälleen kerran ranneke, joka on melko tökerö alligaattorijäljitelmä vasikannahasta väsättynä. Lienee jopa sama kun Tissotin PRC 200-kvartsikronossa. En ole myöskään rannekkeen perhoslukon suuri ystävä. Jollen paremmin tietäisi, tätä olisi varmasti alkuun luullut elukkaoppia huonosti tuntevana siksi kuuluisaksi genuiininnahaksi. Tilasinkin tähän hetimmiten germaaniystävältäni Güntheriltä Vollmerin edullisemman ns. mesh-rannekkeen. Tämäntyyppinen ohut metalliranneke näyttäisi ainakin kuvien perusteella toimivan Tissotin parina erinomaisesti, joskaan aivan varmasti en vielä voi sanoa, saako neljällä kympillä vielä kovinkaan kummoista mesh-viritelmää. Mesh tai "Milanais" -tyyppinen ranneke ylipäänsä sopii mielestäni aika harvaan kelloon. Mutta muuten Tissot on kyllä oiva peli, ja uskaltanen sanoa, että kokoelmani kelloista tyylikkäimpiä.

Ajassa: Rotary Ocean Avenger (GS02694/04)

  Viimeisimmän James Bond -elokuvan (Spectre) katsomisen myötä heräsi itselläni lapsenomainen kiinnostus hankkia joku edullinen "sukelluskello", kokoelmani ainokaisen, Steinhartin pätevän sveitsiläisen Ocean One-automaatin kaveriksi. Omegan elokuvassa nähtävä hulppea kronometri olisi maksanut yli seitsemän tonnia, joten oli katseltava jotain selkeästi halvempaa vaihtoehtoa. Nettiselailun seurauksena sellainen sitten löytyikin, noin sataviisikymppiä maksanut Rotaryn Ocean Avenger -kvartsikello. "Valtamerikostaja" on kyllä harvinaisen pöljä mallinimi, mutta toisaalta ulkonäkö tässä edullisessa kellossa ei ole todellakaan hullumpi, joten ostopäätöstä ei tarvinnut kauaa miettiä - eikä myöskään katua.

  Rotary on vanha, alun perin sveitsiläinen kellomerkki, jonka kalleimmat mallit ovat itse asiassa nykyäänkin Omegan hinnoissa, mutta edullisempia kansanmalleja väsätään jossain Kiinan tienoilla läjäpäin. Merkki taitaa myös olla sen perustajasuvun omistuksessa edelleen. Rotary on etenkin Britanniassa hyvin suosittu kellomerkki, eräänlainen sikäläinen vastine kotoiselle Leijonalle. Merkin tunnettavuus ja suosio nykyään juontaa juurensa toiseen maailmansotaan, jolloin Rotary toimitti ajannäyttäjiään Britannian asevoimille, ja sodan jälkeen kotiutetut sotilaat käyttivät näitä peruskelloja saarivaltion joka kolkassa. Rotarya on syytetty joskus mielikuvituksettomaksi muiden valmistajien mallien kopioijaksi, eikä ihan syyttä, sillä valmistajan mallistosta löytyi vielä muutama vuosi sitten melko härski kvartsiversio mm. Breitlingin Navitimerista. 

 Vuonna 2015 markkinoille tulleen Ocean Avengerin esikuva on melko selvästi klassinen Omegan Seamaster 300 vuodelta 1957 (joka on myös innoittanut Spectressä nähtävää kelloa). Selkeimmin yhdennäköisyys on havaittavissa tunti- ja minuuttiviisareissa, ehkä myös kehässä. Viisareiden ja indeksien oranssi sävy on persoonallinen. Toisaalta Rotary valmisti 1960-70 -lukujen taitteessa omaa mallia, jota tämä "uusversio" myös etäisesti muistuttaa, eikä kyseessä siten ole mikään feikkiomega. Kello on halkaisijaltaan maltilliset 40mm, eli kaksi milliä pienempi kuin Steinhartin "subi", joten ainakin omaan kapeaan ranteeseeni se istuukin mainiosti. Parin millin kokoero on tässä tapauksessa oikeastaan aika merkittävä. Steinhart kun tuntuu aavistuksen isolta jytkyltä ranteessani. Kellolasi tässä on vintage-henkisesti mineraalista ja myös kupera - ja antaa ulkonäölle hyvän ja tyylikkään säväyksen. Kehä kääntyy vastapäivään, mutta on kieltämättä vähän rimpulan oloinen esimerkiksi vankkarakenteiseen Steinhartiin verrattuna, mutta hinta huomioon ottaen tämä on ymmärrettävää. Kello on taulun tekstin mukaan vesitiivis, ja ruuvattava pohjakin puhuisi tämän puolesta, mutta vetonuppi ei ole ruuvattava, joten en kyllä itse lähtisi tämän kanssa antaumuksella lotraamaan - vaikka jonkinmoinen "sukeltajankello" tämä siis yrittääkin olla. Mutta kestänee se sentään hätätilanteessa ainakin Englannin ja kotomaamme tihkusateet. Nahkaranneke ajaa asiansa, mutta tämä kello suorastaan huutaa ns. Natoranneketta, mustan ja harmaan väriyhdistelmällä, totta kai. 

  Uusimmassa Bondissa Daniel Craigin näyttelemä 007 saa elokuvan alkupuolella uuden kellonsa Q:lta, ja kysyy tietenkin mitä uusi agenttikello tekee, ts. tappaako niin talossa kuin puutarhassakin. Q:n vastaus kuuluu: "Se kertoo ajan." Ja niin tekee myös Rotary, tosin ilman 7000€ hintalappua...

Ajassa: Bulova Accutron II 'Moonview' (96B205)

Vannoin pyhästi tuossa keväämmällä Junkersin kronon hankittuani, etten yhtään uutta kelloa tänä vuonna enää huusholliin hanki, mutta toisinhan siinä vaan taas kävi, joten mörökölli minut vieköön. Hulluuttahan on montaa lajia, köyhän kelloharrastus on epäilemättä yksi niistä... Eli kuvan mukainen Bulova tuli siis lähes hetken mielijohteesta ostettua, ja tässä on vähän ensivaikutelmia kyseisestä kellosta. Merkkinähän Bulova on varsin perinteikäs, joskin täällä Suomessa kenties vähemmän tunnettu. Merkin historia on jäljitettävissä Yhdysvaltoihin, jossa tsekkiemigrantti ja kelloseppä Josef Bulova perusti nimeään kantavan yhtiön jo vuonna 1874. Jossain vaiheessa yhtiötä johti muuten paremmin sotilaana tunnettu Omar Bradley. Sen jälkeen yhtiö on kokenut vuosien saatossa nousuja ja laskuja sekä erilaisia omistuskiemuroita, nykyään Bulovan omistaa taatusti täälläkin tunnettu maailmanlaajuinen kellojätti Citizen. Merkin päämaja on kuitenkin edelleen New Yorkissa, ja siellä kellot tiettävästi myös suunnitellaan. Muutama vuosi sitten Bulova lanseerasi suurin odotuksin trendikkään Precisionist -mallistonsa, jonka piti olla menestys äärimmäisen tarkkoine kvartsikoneistoineen. Ikävä kyllä, tuon malliston kellot olivat ulkomuodoltaan vähän turhan suuria useimpia kuluttajia ajatellen, ja olipa designissa muutenkin menty vähän metsään, suurin osa noista vähän räikeistä kelloista ei ainakaan omaa silmääni miellyttänyt. Bulovan vanhemmasta mallistosta puolestaan löytyy vieläkin muutamia aika kaameita virityksiä...

Bulovan uusi johtaja, Gregory Thumm kuitenkin keksi, että miksei Bulovakin voisi hyödyntää uusissa kelloissaan kunniakasta menneisyyttään kellovalmistajana, ja merkin juhlavuonna lanseerattiinkin uusi Accutron II -nimeä kantava mallisto. Alkuperäinen Accutron 1960-luvulla oli eräs kellohistorian mielenkiintoisimpia innovaatioita: maailman ensimmäinen tarkka sähkömekaaninen rannekello, äänirautakellosta joskus kuulee puhuttavan. Accutroneja myytiinkin miljoonittain, ja jokunen taisi rantautua Suomeenkin asti. Accutron joutui lopulta antamaan periksi edulliselle kvartsiteknologialle, ja valmistus lopetettiin 1977. Ironista kyllä, avaruusajan kynnyksellä NASAn kilpailuttaessa avaruuslennoille soveltuvia rannekelloja, aitoamerikkalainen Bulova Accutron hävisi rankoissa testeissä tunnetusti legendaariselle Omegan Speedmasterille, mutta Accutron -koneistolla varustetut instrumentit avaruusalusten ohjaamopaneeleissa kelpasivat silti liki kaikille jenkkien avaruuslennoille 1960- ja 1970-luvuilla. Ja Accutron Astronaut kelpasi sekin ajannäyttäjäksi muutamallekin avaruuslentäjälle, joista mainittakoon vaikkapa Scott Carpenter, Gordon Cooper sekä Wally Schirra. Tunnetuin 'astronauttikellon' omistajista taisi kuitenkin olla maan päällä paremmin viihtynyt Elvis Presley.

Uutukainen Accutron II, lisänimeltään 'Moonview,' onkin selvästi saanut vaikutteita muotoiluunsa kuuluisalta pikkuserkultaan, Astronautilta, ja soveltunee tämän päivän wannabe- avaruusapinoille. Kellon harjattua terästä oleva kehä sahalaitareunoineen ja tuntimerkintöineen on tästä selkeimpänä osoituksena, kuten myös kupera 'old school' -henkinen kellolasi. Tosin tässä uudessa versiossa ei ole toista aikavyöhykettä näyttävää viisaria, kehä ei ole kääntyvä - ja selkeän kellotaulun indeksit ovat suoria 'palkkeja' terävän ja kapean kolmion mallisten sijaan. Mutta silti sukulaisuus on ilmeinen. Mielestäni perinteitä kunnioittava, hivenen pelkistetty muotoilu yhdistettynä moderniin säväykseen (ja koneistoon) toimii tässä mallissa erinomaisesti. Hauskana yksityiskohtana kellon vetonuppi on ikään kuin piilotettu kehän alle, alkuperäisessä mallissahan aika asetettiin kellon pohjassa olevilla säätimillä. Valmistaja sanoo kellon olevan 42mm leveä ja 12,5mm korkea, minkä allekirjoitan, mutta todellisuudessa kello vaikuttaa sirommalta ja keveämmältä, kuin mittojen perusteella saattaisi olettaa. Ja onkin hyvin käypä vaikkapa pukukelloksi mutta sopii mainiosti myös arkisempaan menoon. Kellon sisällä on Precisionist-koneiston 'kevennetty' uusi versio, jonka tarkkuudesta piti hieman tinkiä jotta se saataisiin pienempään kuoreen mahdutettua. Vaikka tämä kuulostaa melko pahalta, lupaa Bulova uuden mallin käyntitarkkuuden olevan silti huippuluokkaa ja paremman kuin suurimmassa osassa markkinoilla olevia kvartsikelloja. Joku perfektionisti kellofoorumilla totesi omansa heittäneen puoli sekuntia kolmessa kuukaudessa, eli ei kovin paha suoritus. Accutron II -koneisto myös käy erinomaisen nätisti: sekuntiviisari liukuu tikityksen sijaan tasaisen arvokkaasti eteenpäin, ja muistuttaakin tässä suhteessa mekaanisia ajannäyttäjiä, ja miellyttänee vaativankin kelloesteetikon silmää. Jenkkien suunnittelema kello on ilmeisesti kasattu Kiinassa, mutta koneisto on japanilainen, ja suuri osa kuoren osista Sveitsistä - monikansallinen tapaus tässä suhteessa.

Onko kellossa sitten moitittavaa? No, alkuperäinen musta 'nahkahihna' on suoraan sanottuna surkea ja kelvoton härpäke, jonka tilalle hankin välittömästi Hirschin laaturannekkeen. Tämän kanssa toimisi myös todennäköisesti laadukkaampi ns. mesh-ranneke. Myös valmistajan logoteksti voisi olla hitusen pienempi, mutta tämä on kyllä ehkä jo pilkuviilausta. Vesitiiviys on luokkaa olematon, mutta jälleen kerran: ei tällainen ranteessa ole tarkoituskaan mitään helmiä merenpohjasta sukellella tai tutkiskella koralliriuttoja. Entäpä hinta?  Se vaihtelee tätä kirjoitettaessa noin 300-400 euron välillä, jälkimmäinen on mielestäni aavistuksen verran yläkanttiin, mutta kolme sataa tästä hienosti viimeistellystä ja tälle vuosituhannelle päivitetystä klassikosta ei mielestäni ole mahdoton hinta.

Ajassa: Junkers G38-kronografi (6970-5)

Kelloharrastajana, jonka harrastusta rajoittaa pienehkö budjetti on välillä mukava törmätä jokseenkin edullisiin, mutta silti tyylikkäisiin ajannäyttäjiin. Sellaiseksi voisi sanoa ainakin keväällä hankkimaani saksalaisen PointTec -yhtymän valmistamaa ilmailuhenkistä ja nostalgiaa huokuvaa Junkers-kronoa. No, sanotaan se heti alkuun: kyllä, tämä on "vain" kvartsikello, jonka sisällä sykkii edullinen Miyotan valmistama halpa koneisto, joita saisi kellon itsensä hinnalla kaiketi muutaman kymmenen kappaletta. Mutta toisaalta PointTec valmistaa kelloja myös mekaanisilla koneistoilla, ja Junkersin ja sen sisarmallin Zeppelinin kellot ovat kyllä edullisten kellojen sarjassa ihan mainioita kapistuksia. Nämähän kootaan Ruhlan kaupungissa entisen Itä-Saksan alueella tehtaassa, joka aikoinaan valmisti mm. instrumentteja autoihin ja moottoripyöriin, mm. Jawa-moottoripyörien nopeusmittareita ja taisipa Iljushinin lentokoneissakin olla tehtaan valmistamia mittareita.

G 38 on kellotaulultaan hyvin perinteikäs. En yleensä välitä arabialaisista numeroista kellotaulussa, mutta tähän malliin ne istuvat fonttinsakin puolesta erinomaisesti. Beige väri antaa myös merkinnöille kivan yksilöllisen lisän, tätä mallia löytyy myös perinteisemmällä musta-valkoisella variaatiolla sekä muistaakseni myös vaalealla kellotaululla sinisin merkinnöin. Tuntimerkintöjen sisemmällä kehällä on takometriasteikko. Kellon halkaisija on nykymuodin mukaisesti vähän suurempi eli 42mm, joka on omaan tikkuranteeseeni juuri passeli koko. Tunti- ja minuuttiviisarit ovat selvästi saaneet vaikutteita toisen maailmansodan pilottikelloista. Junkersin kolmionmuotoinen, metallinvärinen logo ei ole kaikkien mieleen, mutta itseäni se ei ainakaan tässä mallissa haittaa. Logo löytyy myös vetonupista. Kello saakin minulta täydet tyylipisteet siitä, että se muistuttaa 1930- ja 40-lukujen kronografeja, muttei selvästikään yritä jäljitellä mitään tiettyä, yksittäistä mallia. Lisäksi on todettava, että pienemmät viisarit sekä ajanotossa käytettävä sekuntiviisari osuvat indekseihin tarkasti - mikä ei edullisimmissa (eikä aina kalliimmissakaan) kvartsipeleissä ole aina itsestäänselvyys. Kvartsikoneiston tarkkuudesta tuskin kannattaa enempää sanoa - kuukauden aikana tämä on jätättänyt kuutisen sekuntia.

Kellolasi on hieman kupera, mikä aiheuttaa pienemmästä kulmasta taulua katsoessa optisen vääristymän, mutta tämä ei ole mikään suuri murhe. Sen sijaan se, että kellolasi ei ole naarmunkestävä on. Toki safiirilasi nostaisi hintaa. Kellon takakansi ei ole myöskään ruuvikiinnitteinen vaan ns. snap-back-versio, joten vesitiiviydenkin voi unohtaa. Toisaalta minulla ei ole tapanani uittaa kellojani muutenkaan. Omassa kokoelmassa lähin vastine tälle 279€ maksaneelle kellolle on venäläinen Sturmanskie-kronografi, jolla oli tosin hintaa viitisen kymppiä enemmän. Sturmanskien kellotaulussa on kuitenkin häiritsevästi pari jälkeä kertoen huolimattomasta viimeistelystä - Junkersissa ei, joten pisteet saksalaisille. Kaiken kaikkiaan tämä on kyllä pätevä ja laadukas arkikello, jota en häpeäisi käyttää puvunkaan kanssa.