Ajassa: Steinhart Ocean One Vintage -kronografi

Täytin tässä hiljattain tasavuosia, joten päätin tuota merkkipaalua juhlistaakseni (tekosyy?) hankkia kellomarkkinoilta itselleni hieman prameamman lahjan. Bongasin viime vuoden loppupuolella Steinhartin mallistosta melko hulppean homage -kronon, mutta en innostunut sen mustasta kellotaulusta, etenkin kun olen katsastellut kokoelmaani tällaista mustavalkoista, ns. "pandakelloa" jo jonkin aikaa. Mutta onnekseni ja pankkitilini epäonneksi tekivät alppimaassa sitten tällaisenkin, joten ei siinä muuta kun kuola suunpielistä valuen tilaus vetämään. Itse asiassa kun törmäsin tähän kelloon, ensireaktioni oli varsin klassinen:

Kelloharrastajat luultavasti huomaavat, että kovin tutultahan tämä krono näyttää. Kyllä vain, kyseessä on melko härski uusversio tai kauniisti ilmaistuna homage suorastaan ikoniksi nousseesta Rolex Oyster Cosmographista 1960-luvun lopulta, jonka eräs variantti tunnetaan paremmin Rolex Daytonana. Aikoinaan nämä Rolexit eivät olleet edes suosittuja, ja kellomallisto olisi saattanut vaipua täysin unholaan, ellei näyttelijä Paul Newman olisi saanut vaimoltaan Joanne Woodwardilta lahjaksi tällaista. Nykyään käytetyt, vanhat Oysterit maksavatkin mallista ja kunnosta riippuen kymmenistä tuhansista euroista jopa satoihin tuhansiin. Onpa joku tiettävästi pulittanut miljoonasummankin tällaisesta... Siksipä ei liene yllätys ettei kaltaisellani työväenluokan sankarilla ole oikein varaa edes katsella näiden aitojen kuvia. Ruotsin nuoremman prinsessan tympeänoloisella ukolla muuten näytti eräässä kuvassa alkuperäinen tosin ranteessaan olevan - aidon ökyilijän tyylitajulle sopivasti vieläpä frakin kanssa käytettynä...tai pirustako minä tiedän, vaikka länsinaapurin hovietiketti nimen omaan vaatisi käyttämään Rolexia muiden helyjen kanssa.

Joka tapauksessa tämä Steinhartin uusversio on herättänyt kellofoorumeilla vähän ristiriitaisiakin tunteita. Itse en lähde hämmentämään tätä soppaa nyt sen enempää, kunhan totean vain vanhan fraasini: kukin pitäköön ranteessaan millaista kelloa lystää, piste. Kello on mitoiltaan alkuperäistä suurempi, 42mm halkaisija ei itselleni ole ongelma, mutta pakko tunnustaa, että peräti 18mm korkeus vähän huolettaa. Tosin olen vuosien varrella huomannut, että silmä ja ranne tottuvat ajan kanssa vähän suurempiinkin vötkäleisiin (kts. Bulovan kuukello). Painoakin tällä on metallirannekkeen kera aika reippaasti, mutta itsehän vaihdan tähän asiallisen nahkaremelin heti kun mahdollista. Korkeus johtuu osittain kuperasta safiirilasista, mutta myös tuhdimmasta koneistosta, joka on ETA 2824-2, jonka päälle on lätkäisty kiinni Dubois Dépraz -moduuli, jotta voidaan puhua kronografista. Mainittakoon, että käytetty ETA-koneisto on tässä kellossa luokitukseltaan kovempi, eli käytännössä tämä on 'kronometri vailla sertifikaattia'. Kiviä sisuksista löytyy johtuen lisämoduulista peräti 51 kappaletta. Kellotaulu on niin lähellä alkuperäistä kuin olla saattaa, valmistajan logoa ja punaista "Swiss Made" tekstiä lukuun ottamatta. Hienona detaljina taulussa ei ole päivyriä, kuten ei ollut esikuvassakaan. Mallin nimeäminen valmistajan sukeltajakellojen mukaan vähän kummastuttaa, muttei lopulta ole kovinkaan merkitsevä seikka. Hinta oli ehkä vähän suolainen, niukasti alta tuhannen euron, mutta toisaalta jos joku keksii miltä muulta valmistajalta saa tänä päivänä uuden sveitsiläisen mekaanisen kronongrafin alta tonnin, pistäkää kernaasti viestiä kommenttiosioon.

Lisäys 8.3.2017:
Kello on ollut minulla nyt sen verran käytössä, että päivitän hieman kokemuksiani siitä. Ensinnäkin koko (lähinnä korkeus) ei ole todellakaan mikään ongelma, kuten aiemmin aavistelinkin, itse asiassa tämä istuu omaan ranteeseeni paremmin kuin saman firman sukelluskello. Käyntitarkkuus ei valitettavasti ole tällä yksilöllä aivan paras mahdollinen, kello edistää tuollaiset +10s/vrk, mikä on arkikäyttöä ajatellen vielä siedettävän tarkkuuden rajoissa, mutta kyllä tuosta koneisto huomioiden ainakin viitisen sekuntia voisi parantaakin - kelloseppä tämän varmaan pystyy tekemään, mutta mielestäni valmistaja olisi voinut kalibroida kellon paremmin. Toisaalta itse pysäytän kellon n. minuutiksi kerran viikossa, ja homma on sillä selvä. Kellolasin hieman koholla olevaan reunaan käytössä tarttuvat pienetkin pöly- ja likatahrat näyttävät lasin kuperan muodon vuoksi jossain katselukulmassa siltä, että kellolasin reuna olisi sisäpuolelta pahastikin paskainen, mikä on optinen harha, mutta kieltämättä vähän ärsyttävä. Lasin reunan saa kyllä helposti putsattua vedellä ja vaikkapa pumpulipuikolla, mutta pian se näyttää taas samalta.

Kaikesta huolimatta tämä on kiistatta oman kellokokoelmani upeimpia ajannäyttäjiä, ja ehdottomasti siihen sijoitetun rahansa arvoinen - ja kello näyttää hyvältä jopa natoremmissä (tätä kirjoitettaessa kellossa on tosin Hirschin "Paul" -hihna).