Peliarvio: Far Cry Primal (PS4)

Ubisoftin toimintapainotteinen, selviytymishenkinen Far Cry- pelisarja on jo ehtinyt viidenteen osaansa, itse näistä olen tosin pelannut vain kolmea viimeistä. Edellinen, kuvitteelliseen Kyratin vuoristovaltioon Himalajan tienoille sijoittuva peli oli oikeastaan vain kromia kylkeen saanut kolmososa uudella ympäristöllä ja hahmoilla, ja siksipä minulla ei henkilökohtaisesti ollut valtavia odotuksia tästä kivikauteen sijoittuvasta Primalistakaan. Mutta koskapa aikakausi on peleissä harvemmin nähty, ja edellisiäkin osia tuli tahkottua aikoinaan tuntikausia, päätin kokeilla miltä maistuukaan luolamiehenä samoileminen ja kevyt eräjormailu primitiivisin maustein. Ja mikäpäs siinä, hyvä peli on kyseessä.

Pelattava hahmo 12 000 vuoden takaa on metsästäjä-keräilijä nimeltään Takkar, joka kuuluu keksittyyn Wenjojen heimoon. Wenjat ovat löytäneet vuorten suojissa olevan elinkelpoisen Orokseksi kutsumansa maa-alueen asuinpaikakseen. Oros kuhisee monenlaista riistaa, kirkasvetiset vuoristopurot ja joet solisevat, ja metsä humisee rauhoittavasti mitä nyt karmeat pedot murisevat jossain silloin tällöin. Ikävä kyllä Orokseen ja sen lihapatojen äärelle hinkuu asumaan kaksi muutakin heimoa, kannibalismia harjoittavat raakalaismaiset udamit, ja pyromaniaa harrastavat, tuliuhreja harrastavat kierot izilat. Ja ovat mokomat vielä vihamielisiä! Takkarin tehtävänä on koota sinne tänne hajaantuneet wenjat yhteen. Pelin alussa metsästäjä saa myös huomata olevansa itse saalis monenkirjaville elukoille. On sutta, luolaleijonaa, jaguaaria, sapelihammastiikeriä ja karhua vain muutamia mainitakseni. Mammuttiakaan ei tapeta paljain käsin. Onneksi Takkar on petomestari, joka shamaanin avulla saa kesytettyä monista elukoista itselleen oivan apurin, jota voi käyttää paitsi metsästämiseen, myös vihollisheimolaisten kanssa tappelemiseen. Ensimmäinen pelissä avattava "eläinkumppani" on pöllö, jota voi käyttää edessä olevan maaston tiedusteluun näppärästi ilmasta käsin...ja myöhemmin jopa rajoitettuihin "ilmahyökkäyksiin". Suurpedoilla voi jopa pelin edistyessä ratsastaa!

Kuulostaa kyllä melkoiselta soopalta, mutta peliviihteenä Far Cry Primal on aivan kelvollista tasoa. Takkarin pääaseenakaan ei ole tietenkään AK-47, vaan ajan hengen mukaisesti jousi, nuija tai keihäs. Jousella voi napsia riistaa tai vihollisia kauempaa, keihäällä tai parilla kaatuu isompikin otus ja nuijalla kelpaa brutaalisti hutkia päällekäyviä vihollisia lähikontaktissa tai yllättää nämä hiippailemalla takaapäin kimppuun. Jatkossa mukaan tulee vielä linko ja kivikautiset heittoveitset. Sarjan peleille ominaisesti aseitaan ym. varusteita voi myös päivittää paremmaksi, samoin pelaaja saa kokemuksen karttuessa taitopisteitä, joita sopii tuhlata haluamallaan tavalla. Ja koskapa Ubisoftin pelistä on kysymys, on kaikenlaista kerättävää tilpehööriä taas enemmän kuin riittävästi: asemateriaalit, nahat, luut, kasvit, kivet, luolamaalaukset, amuletit,  jne. Sälää käytetään esimerkiksi wenjojen kylän rakentamiseen. Pelialue on myös tavattoman laaja, ja ensimmäiset tunnit menevätkin helposti vain sitä pällistellessä. On niin kivistä kukkulaa kuin vehreää laaksoakin, luolia koluttavaksi ja talvista vuoristomaisemaakin. Graafisesti peli on pääosin varsin näyttävä, eikä äänimaailmassakaan ole juuri moitittavaa. Wenjat puhuvat jopa varta vasten keksittyä kieltä, mikä onkin järkevä ratkaisu, englantia sivistyneesti toisilleen haastelevat luolamiehet olisivat kieltämättä olleet varsin huono ratkaisu immersion kannalta.

                  Nuijamiehen primitiivireaktiota voi fiksumpi Cro-Magnon torjua vaikkapa keihäällä.

Mutta on pelissä jotain moitittavaakin. Taistelu on etenkin hektisimmillään, useaa vihollista vastaan nuijalla sinne tänne hutkiessa helposti vähän epämääräistä sohimista, ja pääjuonitehtävät kaipaisivat monasti vähän lihaa luiden ympärille. Pidempinä sessioina pelattuna peli epäilemättä toistaa itseään helposti. Mutta toisaalta tekemistä on niin paljon, että kyllä rauhallisempi pelaaja tähän saa helposti uppoamaan kymmeniä tunteja. Far Cry-pelisarjan ystäville peli on taatusti hankkimisen arvoinen, mutta tällainen vanhempi pelaaja helposti sortuu kyynisyyteen. Mutta pelin tekijät ovat ilmeisesti ajatelleet, että mitäpä sitä pyörää uudelleen keksimään, tehdään sen sijaan peli ajalta, jolloin sitä ei ollut keksitty!