Kysyttyä - Walrus-76 vastaa (Conversation with myself)

Blogissani ja musiikkia käsittelevässä rinnakkaisblogissa on viime aikoina ollut vähän hiljaista, joten ehkäpä on paikallaan tehdä vuoden ollessa vielä alullaan tällainen pieni "haastattelu", jossa kerron hieman pseudonyymini suojassa jotakin pientä itsestäni, kiinnostipa se sitten jotakuta tai ei. Tämä on sitten aika pitkä sepustus, joten olkaatten varoitettuja!

Kuka olet ja mistä tulet?

Olen syntyperäinen turkulainen, nelikymppinen ukonturjake. Lapsena olen asunut myös jokusen vuoden Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla.

Mitä teet työksesi?

Lainatakseni erästä edesmennyttä turkulaista kauppiaspersoonaa, olen "turhuuden kauppias." Se riittäköön aiheesta...


Mikä on koulutuksesi?

Ylioppilas. Kävin kolkuttamassa aikoinaan myös yliopiston portteja ja kyllähän ne avautuivatkin, mutta valmista siitä hommasta ei tullut, syytä en osaa tarkemmin sanoa. Tai osaan, mutta siihen menisi tässä liikaa aikaa. Tekstejäni lukeneet saattanevat huomata joitain epämääräisiä humanistisia vaikutteita, mutta pitäisin itseäni ikuisena opiskelijana, jonka pääaine on elämä. Kukaanhan ei tästä koulusta valmistu, mutta fiksummat saattavat matkan varrella jotain oppiakin. Toivottavasti tämä tuli nyt ilmaistua mahdollisimman typerästi ja keinotekoisen korkealentoisesti.


Piditkö koulunkäynnistä yleensä?

Totta puhuakseni en muistini mukaan nauttinut koskaan peruskoulusta, jos kohta en erityisesti vihannutkaan sitä. Lukiossa pidin eritoten historiasta, kirjoittamisesta ja musiikista - asioista joista nautin yhä. Ja tämä näkyi myös arvosanoissa. En silti usko lukion "yleissivistävään" vaikutukseen ainakaan omalla kohdallani, vaikka tunnustan että kenties vietetyt kolme vuotta tuossa opinahjossa mahdollisesti antoivat valmiuksia kriittiseen ajatteluun ja jalostivat esimerkiksi kykyä arvioida lukemaansa ja tuottaa tekstiä. Toisaalta lukiosta muistan nykyään parhaiten muutaman persoonallisen opettajan...


Oletko käynyt armeijan ja mielipiteesi yleisestä asevelvollisuudesta?

Olen käynyt, enkä häpeä sitä mutten myöskään ylpeile sillä. En ole fyysisesti mikään vahva tai erityisen kestävä tai ylipäänsä urheilullinen kaveri, joten alokasaikana teki välillä tiukkaa, ja yhdessä kohtaa harkitsin jopa keskeyttämistä, mutta jatkoin loppuun asti. Noin yleisellä tasolla ja etenkin nykyisessä maailmantilanteessa näen Suomen kokoiselle maalle ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi yleisen asevelvollisuuden, mutta ongelmana on onko uskottavasta puolustuksesta tullut viime vuosina pelkkä illuusio? Tätä itse pelkään. Armeijan silkalla olemassaolollaan pitäisi kyetä estämään sota, ei aloittaa sitä. Oli miten oli, maailman ja Euroopan tämänhetkinen turvallisuustilanne huolettaa minua suuresti.

Pidätkö matkustamisesta?

Kyllä, näin voi kai sanoa. Haluaisin käydä vaikka missä, mutta tässä on eräs perustavaa laatua oleva ongelma, nimittäin se että pelkään lentämistä. Täytyy myös myöntää, että muut harrastukset syövät suuren osan muutenkin melko rajallisesta vapaa-ajan rahastostani.


Mikä on mielimusiikkiasi?

Tässä kohdin kannattaa katsoa kakkosblogini "Purkitettua lämpöä", siitä saanee melko hyvän käsityksen. Mutta lyhyesti voin sanoa, että kuuntelen aika laaja-alaisesti ja uskoakseni ennakkoluulottomasti musiikkia, viime aikoina olen kuitenkin enimmäkseen kuunnellut klassista (vai pitääkö nykyään sanoa "taidemusiikkia") sekä vähän vanhempaa progea. Koko musiikillisen harrastukseni perustukset ovat kuitenkin lapsuudessa alkaneessa Beatles-yhtyeen fanittamisessa. Beatlesin musiikki on oikeastaan johdattanut minut melkein kaikkialle, jopa jazzin pariin. Mainittakoon, että musiikin teorian tuntemukseni on hyvin rajallinen.


Osaatko laulaa?

Kyllä, tai ainakin uskallan näin varovaisesti olettaa sen perusteella, ettei minua ole omilta trubaduurikeikoilta vielä uloskaan heitetty. Sukumme miehistä on joskus tiettävästi puolileikillään sanottu, että kaikilla on kohtuullinen viinapää, kaikki osaavat laulaa ja kaikki ovat pitkävihaisia. Omien havaintojeni perusteella tämäkin pitää suurelta osin paikkansa.


Onko sinulla lempielokuvaa?

Olen niin sanoakseni vannoutunut leffafriikki, joten hetimmiten pystyisin sanomaan parikymmentäkin, mutta sanotaan nyt vaikkapa yhtenä Das Boot -  kerrassaan erinomainen saksalainen sotaelokuva, johon ajan hammas ei ole purrut vieläkään (paitsi parissa kohdassa erikoistehosteiden osalta). Taiteellisemmalta osastolta ehkäpä Bergmanin Seitsemäs sinetti on syytä mainita, Kurosawan Dersu Uzala on mielestäni eräs unohdettu klassikko. Salainen paheeni leffagenreistä puheen ollen ovat länkkärit - etenkin spagetti- tai eurowesternit. Hömppäpuolelta mainittakoon myös Bond-elokuvat, joista etenkin vanhempien katsomiseen liittyy omalla kohdallani nykyään jonkinlainen komedian aspekti yhdistettynä myötähäpeän tunteeseen. Toisaalta elokuvasarja jota on kuvattu yli puoli vuosisataa antaa katsojalleen hupaisia kulttuurihistoriallisia elämyksiä ja välähdyksiä menneestä maailmasta.

Keitä ovat suosikkinäyttelijäsi?

Max von Sydow tulee mieleen ensimmäisenä, Richard Burton, sir Alec Guinness...Steve McQueen oli parhaimmillaan mainio eleetön metodinäyttelijä, mutta yrittäessään liikaa aivan kaamea luonnenäyttelijä. Onhan noita. Sophia Loren ja Claudia Cardinale naisista, jälkimmäinen ei tosin osannut näytellä pätkän vertaa, mutta oli nuorempana ilo silmälle. Ehkä mainita pitää vielä Klaus Kinski, joka oli eittämättä seinähullu perverssi, mutta sai tuotua rooleihinsa kyllä maanista vimmaa yllin kyllin.


Entäpä suhteesi kirjallisuuteen?

Voisi nykyään olla totta puhuen tiiviimpikin. Luen toki yhä melko paljon, mutta nykyään enimmäkseen sotahistoriaa ja lomalla tai vapaa-aikana sorrun helposti johonkin yhdentekevään kolmannen luokan viihdehuttuun (Clive Cussler, Wilbur Smith jne.). Viime vuosina olen yrittänyt sivistää itseäni etenkin scifi-kirjallisuuden suhteen, ja onpa tuosta lajityypistä löytynytkin hupaisia ja viihdyttäviä opuksia, mm. Alastair Reynoldsin tuotantoa olen ahminut muutaman opuksen nautinnolla. Vakoilukirjallisuuden genrestä esimerkiksi John le Carrén mittavaan tuotantoon suhtaudun vähän kaksijakoisesti, hänen pessimisminsä ja synkkä käsityksensä ihmisestä valtakoneiston uhrattavana pelinappulana on ehdottomuudessaan masentavaa ja joskus lukukokemuksena äärimmäisen turruttavaa, mutta samalla ei voi kiistää sitä, että kirjoittajana mies on parhaimmillaan aivan omaa luokkaansa, lähes nerokas.


Löytyykö kotimaisia kirjailijoita, joista pidät?

No, tottahan toki. Pentti Haanpää etunenässä ja tunnustan tässä myös perusjunttimaisesti ja epätrendikkäästi pitäväni suunnattomasti mm. Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta. Tiedän, että se on filmattu kahteen kertaan ja kirjaa pidetään nykyään loppuunkaluttuna ja ummehtuneena, mutta kumpikaan elokuva ei tavoita lähimainkaan romaanitrilogian äärimmäisen osuvaa ja hienovaraista ihmiskuvausta. En tiedä miksi tämä teos saa minut palaamaan äärelleen yhä uudestaan, mutta jotenkin Linna tiivistää lähes nerokkaasti koko suomalaisuuden kolmeen tiiliskiveensä tai oikeastaan läpivalaisee sen jättämättä yhtäkään suota kuokkimatta. Ja tekee sen mielestäni osuvammin kuin kansalliseepoksen asemaan nostetussa Tuntemattomassa sotilaassa.

Minkä kirjan luit viimeksi?
  
Olisiko ollut Barry Millingtonin Richard Wagner - elämä ja teokset.  


Pidätkö itseäsi huumorintajuisena?

Kykenen mielestäni useimmissa tapauksissa ymmärtämään huumoria aika laaja-alaisesti, mutta olen samalla äärimmäisen huono tuottamaan sitä itse, ellei sitten näitä blogikirjoituksia joku lukija koe huonona huumorina, mikä vaihtoehto on samanaikaisesti sekä mairitteleva että pelottava. Vitsinkertojaksi minusta ei todellakaan ole edes muutaman oluen avittamana, mikä on todistettu useampaankin otteeseen. Saatan joskus räjähtää ärhäkkään naurunremakkaan melko mitättömästäkin jutusta, vaikkapa Fingerpori-sarjakuvastripistä. Toki yksityisesti.

Onko sinulla sellaista harrastusta, joka on hiipunut, mutta jota haluaisit jatkaa?

Kalastus (virvelillä), ehdottomasti. Olin nuorempana asiasta vuosia todella kiinnostunut, mutta nyttemmin kaveri- ja tuttavapiiri on kaventunut, eikä itsellä ole oikein rahaa vuokrata venettä tai mökkiä, jotta pääsisi merelle tai järvelle. Kelat, vavat ja vieheet ovatkin keränneet pölyä vuosikausia, mikä on valitettavaa. Kun kymmenvuotiaana sain siiman päähän ensimmäisen haukeni ukkini puuveneessä, se oli kipinä jonka aiheuttama hehku ei ole edelleenkään täysin hiipunut. Ehkäpä vielä joskus...
Pakko tunnustaa, että myös valokuvaamista pitäisi harrastaa ahkerammin.

Kerro jotain kelloharrastuksestasi. 

Kellot ovat kiinnostaneet minua siitä lähtien, kun pikkumukulana sain jonkun Casion digitaalirimpulan (jonka hajoitin viikon sisällä) ja sain luvan tehdä saman myös isäni hajonneelle mekaaniselle Tissotille (mitä ei ehkä olisi kannattanut tehdä, vaikkei kyseessä arvokello ollutkaan). Kelloharrastus on vähän vaikea asia selittää, mutta toisaalta keräilevät ihmiset kaiketi hullumpiakin asioita. Mitään snobismia ei tähän harrastukseeni todellakaan liity, vaikkei tätä uskoisikaan.

Suostutko kertomaan poliittisen kantasi?

En, koska sellaista ei ole. Minulla ei ole selvää poliittista tai uskonnollista vakaumusta.  Oman kokemukseni ja havaintojeni perusteella sanoisin kuitenkin olevani kaikkien niiden ihmisten puolella joiden puolella nykyinen hallituksemme ei ainakaan ole. Eli lasten, nuorten, opiskelijoiden, työläisten, työttömien, eläkeläisten sekä pitkäaikaissairaiden. Kammoan muuten vaistonvaraisesti kaikenlaisia ääriliikkeitä, edustivatpa ne vasenta tai oikeaa laitaa, tunnustivat vihreää väriä, hakaristiä tai vaikkapa jotain uskontokuntaa. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa yksi "kaverini" liputtaa äänekkäästi viikosta toiseen Trumpin puolesta ja pari muuta puolestaan vastustaa tätä yhtä kiivaasti. Vaikka uskoisin, että Meksikon rajamuuria suurempia tai ainakin meille konkreettisempia ongelmia löytyisi ratkottavaksi varmasti kotimaastammekin.

Joku vuosi sitten äänestettiin merkittävimmistä suomalaisista, kenet lisäisit listalle ja miksi?

Ehkäpä edesmenneen Erno Paasilinnan. Mielestäni hän oli maassamme poikkeuksellinen lahjakkuus: kirjailija, poleemikko, satiirikko, aforistikko ja erittäin terävä-älyinen sanankäyttäjä, jonka ruoska sivalsi vallanpitäjiä väliin hyvinkin ankarasti. Ei hän aina maaliin osunut, mutta riittävän usein kuitenkin. Ikävä kyllä minun sukupolveni ja nuoremmat eivät häntä tunne, ja osa niistä harvoista jotka tuntevat, eivät arvosta. Etenkin nykypäivänä hänen kaltaisiaan saisi olla maassamme muutamakin. 


Mikä on toiveammattisi?

Nuorempana olisin halunnut olla kirjailija, mutta en usko että minulla olisi riittävästi kärsivällisyyttä tuohon työhön vaikka ruuveja kiristämällä jotain saisinkin kaiketi aikaiseksi. Kirjoitin joskus kymmenisen vuotta sitten noin sata sivua fiktiivistä historiallista kertomusta pöytälaatikkooni, ja vaikka jutussa olikin mahdollisesti hivenen järjen häivää, oli tuonkin nivaskan perusteella selvää että minusta ei ollut uudeksi Waltariksi. Ehkä Sariolaa paikka paikoin tekstini sentään hätyytteli, mutta tämä voi olla epärealistista omakehua ja harhaisen mieleni vääristämää muistelua. Myös musiikin parista olisi ollut hauska löytää töitä, mutta Suomen kokoisessa maassa tämä vaatii poikkeuksellista lahjakkuutta, omistautuneisuutta asialle ja kaiketi ripauksen onneakin. Sitähän sanotaan, että epäonnistuneista ja keskinkertaisista taiteilijoista tulee kriitikkoja - ehkäpä tässä voisi olla minullakin tulevaisuus...


Ja vielä lopuksi - kerro, oletko onnellinen?

Juuri nyt olen, päivällä en ehkä ollut ja huomisestahan ei vielä tiedä. Tässä asiassa haluan kuitenkin siteerata amerikkalaista lauluntekijää Ray Wylie Hubbardia, joka on sanonut  viisaasti jotenkin näin:

"Jokainen päivä, jolloin kiitollisuuteni on suurempi kuin odotukseni, on hyvä päivä."   
  
Tämä on mielestäni hyvin sanottu jo siksikin, että pelkästään television uutisvirtaa katsomalla huomaa, että kyllähän sitä kiitollinen saisi olla monesta itsestäänselvyytenä pitämästään asiasta. Kaipa tämä koskee niin minua kuin monia muitakin...

Ajassa: Steinhart Ocean One Vintage -kronografi

Täytin tässä hiljattain tasavuosia, joten päätin tuota merkkipaalua juhlistaakseni (tekosyy?) hankkia kellomarkkinoilta itselleni hieman prameamman lahjan. Bongasin viime vuoden loppupuolella Steinhartin mallistosta melko hulppean homage -kronon, mutta en innostunut sen mustasta kellotaulusta, etenkin kun olen katsastellut kokoelmaani tällaista mustavalkoista, ns. "pandakelloa" jo jonkin aikaa. Mutta onnekseni ja pankkitilini epäonneksi tekivät alppimaassa sitten tällaisenkin, joten ei siinä muuta kun kuola suunpielistä valuen tilaus vetämään. Itse asiassa kun törmäsin tähän kelloon, ensireaktioni oli varsin klassinen:

Kelloharrastajat luultavasti huomaavat, että kovin tutultahan tämä krono näyttää. Kyllä vain, kyseessä on melko härski uusversio tai kauniisti ilmaistuna homage suorastaan ikoniksi nousseesta Rolex Oyster Cosmographista 1960-luvun lopulta, jonka eräs variantti tunnetaan paremmin Rolex Daytonana. Aikoinaan nämä Rolexit eivät olleet edes suosittuja, ja kellomallisto olisi saattanut vaipua täysin unholaan, ellei näyttelijä Paul Newman olisi saanut vaimoltaan Joanne Woodwardilta lahjaksi tällaista. Nykyään käytetyt, vanhat Oysterit maksavatkin mallista ja kunnosta riippuen kymmenistä tuhansista euroista jopa satoihin tuhansiin. Onpa joku tiettävästi pulittanut miljoonasummankin tällaisesta... Siksipä ei liene yllätys ettei kaltaisellani työväenluokan sankarilla ole oikein varaa edes katsella näiden aitojen kuvia. Ruotsin nuoremman prinsessan tympeänoloisella ukolla muuten näytti eräässä kuvassa alkuperäinen tosin ranteessaan olevan - aidon ökyilijän tyylitajulle sopivasti vieläpä frakin kanssa käytettynä...tai pirustako minä tiedän, vaikka länsinaapurin hovietiketti nimen omaan vaatisi käyttämään Rolexia muiden helyjen kanssa.

Joka tapauksessa tämä Steinhartin uusversio on herättänyt kellofoorumeilla vähän ristiriitaisiakin tunteita. Itse en lähde hämmentämään tätä soppaa nyt sen enempää, kunhan totean vain vanhan fraasini: kukin pitäköön ranteessaan millaista kelloa lystää, piste. Kello on mitoiltaan alkuperäistä suurempi, 42mm halkaisija ei itselleni ole ongelma, mutta pakko tunnustaa, että peräti 18mm korkeus vähän huolettaa. Tosin olen vuosien varrella huomannut, että silmä ja ranne tottuvat ajan kanssa vähän suurempiinkin vötkäleisiin (kts. Bulovan kuukello). Painoakin tällä on metallirannekkeen kera aika reippaasti, mutta itsehän vaihdan tähän asiallisen nahkaremelin heti kun mahdollista. Korkeus johtuu osittain kuperasta safiirilasista, mutta myös tuhdimmasta koneistosta, joka on ETA 2824-2, jonka päälle on lätkäisty kiinni Dubois Dépraz -moduuli, jotta voidaan puhua kronografista. Mainittakoon, että käytetty ETA-koneisto on tässä kellossa luokitukseltaan kovempi, eli käytännössä tämä on 'kronometri vailla sertifikaattia'. Kiviä sisuksista löytyy johtuen lisämoduulista peräti 51 kappaletta. Kellotaulu on niin lähellä alkuperäistä kuin olla saattaa, valmistajan logoa ja punaista "Swiss Made" tekstiä lukuun ottamatta. Hienona detaljina taulussa ei ole päivyriä, kuten ei ollut esikuvassakaan. Mallin nimeäminen valmistajan sukeltajakellojen mukaan vähän kummastuttaa, muttei lopulta ole kovinkaan merkitsevä seikka. Hinta oli ehkä vähän suolainen, niukasti alta tuhannen euron, mutta toisaalta jos joku keksii miltä muulta valmistajalta saa tänä päivänä uuden sveitsiläisen mekaanisen kronongrafin alta tonnin, pistäkää kernaasti viestiä kommenttiosioon.

Lisäys 8.3.2017:
Kello on ollut minulla nyt sen verran käytössä, että päivitän hieman kokemuksiani siitä. Ensinnäkin koko (lähinnä korkeus) ei ole todellakaan mikään ongelma, kuten aiemmin aavistelinkin, itse asiassa tämä istuu omaan ranteeseeni paremmin kuin saman firman sukelluskello. Käyntitarkkuus ei valitettavasti ole tällä yksilöllä aivan paras mahdollinen, kello edistää tuollaiset +10s/vrk, mikä on arkikäyttöä ajatellen vielä siedettävän tarkkuuden rajoissa, mutta kyllä tuosta koneisto huomioiden ainakin viitisen sekuntia voisi parantaakin - kelloseppä tämän varmaan pystyy tekemään, mutta mielestäni valmistaja olisi voinut kalibroida kellon paremmin. Toisaalta itse pysäytän kellon n. minuutiksi kerran viikossa, ja homma on sillä selvä. Kellolasin hieman koholla olevaan reunaan käytössä tarttuvat pienetkin pöly- ja likatahrat näyttävät lasin kuperan muodon vuoksi jossain katselukulmassa siltä, että kellolasin reuna olisi sisäpuolelta pahastikin paskainen, mikä on optinen harha, mutta kieltämättä vähän ärsyttävä. Lasin reunan saa kyllä helposti putsattua vedellä ja vaikkapa pumpulipuikolla, mutta pian se näyttää taas samalta.

Kaikesta huolimatta tämä on kiistatta oman kellokokoelmani upeimpia ajannäyttäjiä, ja ehdottomasti siihen sijoitetun rahansa arvoinen - ja kello näyttää hyvältä jopa natoremmissä (tätä kirjoitettaessa kellossa on tosin Hirschin "Paul" -hihna).

Peliarvio: Heroes of Normandie -lautapeli

Heroes of Normandie on nimimerkkejen Yann ja Clem taakse piiloutuvien ranskalaisherrojen suunnittelema kevyt, toiseen maailmansotaan sijoittuva taktinen sotalautapeli, joka julkaistiin jo parisen vuotta sitten, mutta koskapa en pelistä suomenkielistä arviota ole löytänyt, päätin rustata sellaisen itse. Kuten ylläolevasta pelilaatikon kannen kuvasta saattaa huomata, lähestyy peli sinänsä vakavaa aihetta hyvinkin leppoisasti ja omintakeisesti, karrikoitu virnuileva Wehrmachtin upseeri ja irvistävä, hivenen Clint Eastwoodia muistuttava jenkkikersantti tästä todisteena. Itse asiassa pelin tekijät ovat sanoneet saaneensa insipiraatiota suunnitteluun juuri Hollywoodin vanhoista "sotaeepoksista", myös kepeistä ja koomisista sellaisista kuten vaikkapa jonkinasteista kulttisuosiota nauttivasta elokuvasta "Kellyn sankarit", jonka hahmoja löytää pelin sankareista leffan muistava muutamankin. Erikoista kyllä, pelin sankareista eli erikoisyksiköistä löytyy myös aitoja historiallisia hahmoja kuten vaikkapa saksalainen tankkiässä Michael Wittmann tai Normandiassa laskuvarjojoukkoja komentanut (ja sodan jälkeen poliittisessa skandaalissa ryvettynyt) everstiluutnantti Friedrich August Freiherr von der Heydte. Tosin nämä ovat mukana vain erikseen ostettavissa lisäosissa.

Ruuduista koostuva pelilauta voidaan rakentaa skenaariosta riippuen jopa kuudesta tukevasta ja laadukkaasta kaksipuolisesta maastomoduulista, ja laatikossa on myös mukana riittävästi oheisroinaa kuten vaikkapa erillisiä rakennuksia, kiinteitä kk-pesäkkeitä, tykkiasemia jne. Puhumattakaan yksiköistä, joita löytyy niin saksalaisilta kun amerikkalaisilta joka lähtöön. Mukana on myös ajoneuvoja jeepistä panssarivaunuihin. Pelimerkit ovat erinomaisen selkeitä ja kookkaita, huomattavasti suurempia ja paksumpia kuin aiemmin kehumassani Conflict of Heroes -pelissä. Mukana tulee myös kähinöintiin lisäväriä ja kaoottisuutta antava osin melko hupaisakin korttipakka molemmille osapuolille. Peli etenee vuoropohjaisesti siten, että kumpikin pelaaja käskyttää yksiköitään haluamassaan järjestyksessä - tyypillisesti nämä voivat joko liikkua tai tulittaa/rynnäköidä. Yksiköiden aktivointiin ja käskyttämiseen käytetään numeroituja puupulikoita, jotka pelaajat asettavat niiden yksiköiden päälle, joilla haluavat operoida. Mukana on myös vailla numeroa tyhjä "bluffipalikka", jonka tarkoitus on luonnollisesti hämätä vastustajaa, jottei tämä välttämättä tiedä mitä yksiköitä toinen haluaa käyttää (ja missä järjestyksessä). Pienemmissä skenaarioissa bluffipalikka on ehkä vähän turha, mutta joskus se toimii kyllä oivana pelotteena. Tuuria on mukana luonnollisesti, mutta taidolla voitot (useimmiten) napataan.

Amerikkalainen, kaksipuolinen Rangers-yksikkö. Kaikki pelaamisessa tarvittava informaatio löytyy kätevästi korteista, pelimerkeistä ja maastomoduuleista - vain erikoisempia toimintosymboleita joutuu tarkastamaan ohjekirjasta.


Pelin suurin valtti on juuri selkeys ja yksinkertaisuus - pelkistetty ja hyvin suoraviivainen ja nopeasti omaksuttavissa oleva mekaniikka sallii periaatteessa nopeatempoisia ja vaihtelevia mittelöitä pienellä taktisella säväyksellä, mutta aivan ongelmaton systeemi ei kuitenkaan ole. Omistamani,  pelin ensimmäisen painoksen sääntövihko on esimerkiksi aivan luokattoman huono - hätäisesti ranskasta käännetty sekava turhake, joka jättää jopa olennaisia asioita täysin selittämättä tai selittää ne mahdollisimman huonosti. Tätä kirjoitettaessa ohjeet on päivitetty onneksi versioon 1.2b, mutta edelleen on ainakin teoriassa etenkin suuremmissa ja paljon yksiköitä sisältävissä skenaarioissa joutua tilanteeseen, jota ei säännöissä kunnolla selitetä. Tällöin ei auta muu, kun ottaa käyttöön pelaajien keskinäinen herrasmiessopiminen. Raskaampia sotapelejä harrastavat ovat myös valittaneet parista peliä liikaa helpottavasta säännöstä, kuten esimerkiksi siitä että kaikkia yksiköitä saa liikuttaa vuoron päätteksi - myös niitä, joille ei ole annettu erillistä käskyä palikan muodossa. Toisaalta tämä sääntö on helppo muokata omaan pelityyliin sopivaksi. Muutenkin on syytä muistaa, että tämä peli on tarkoituksella hyvin kaukana raskassarjalaisista kuten Advanced Squad Leaderista, itse olenkin pikemminkin huolestunut siitä, kestääkö mainion kevytpelin idea ja runko jo nyt lukuisien lisäosien tuomat sääntölisäykset?

Lisäosista puheen ollen - niitähän tähän peliin riittää. Pelkästään maastopaloja ja erilaisia yksiköitä uusine skenaarioineen on julkaistu huima määrä, mutta mielestäni näiden hinta on vähän turhan kova. Viisi kymppiä muutamasta yksikköjä kuvaavasta pahvilätkästä pahvilaatikossa? Ei kiitos, vaikka ymmärrän että vain pari ihmistä työllistävä ranskalainen Devil Pig Games on pieni firma, ja siksikin tuotantokustannukset tuppaavat kohoamaan. Suunnittelijoilla tuntuukin olevan vähän turhan monta rautaa tulessa samanaikaisesti, nytkin on tekeillä tämän pelin korttipeliversio, jossa sotimisen mittakaava on hieman suurempi. Samoin suunnitteilla on alkuperäisen pelin itärintamalle vievä versio. Kunhan nyt saisivat ensin peruspeliin jonkinlaisen vedenpitävän sääntökirjan englanniksi julkaistua...

Kritiikistä huolimatta Heroes of Normandie on lajissaan hyvä, jos kohta ei aivan erinomainen kevyt sotapeli. Mutta päihittää se minun kirjoissani silti esimerkiksi muovisäläpelit tyyliin Memoir '44 tai uusintapainoksen saaneen turhan raskaan Tide of Iron -pelin. Ensiksi mainittu on yksinkertaisesti liian tuurivetoinen ollakseen pidemmän päälle innostava ja jälkimmäisessä on käsittämättömän typerä idea, jossa osuman ottaneita sentin kokoisia muovisotilaita joutuu irrottamaan alustastaan - tämä nyhrääminen ei yksinkertaisesti sovi nakkisormiselle. On myönnettävä, että Heroes of Normandien peruspelin skenaarioista kaksi ensimmäistä ovat liian tuurivetoisia ja siksi varsin kehnosti opetustarkoitukseen suunniteltuja, mutta näkisinkin pelin vahvuuden siinä, että omia skenaarioita ja taisteluita voi kehittää melko helposti, ja pelillä on hyvä uudelleenpeluuarvo. Minua ei sinänsä haittaa, että tämä peli on jenkkiläisesti ilmaistuna kenties kevyttä ns. "Beer & pretzels" -kategoriaa, joskin se että pelin ikäsuositus on 14-vuotiaille ja yli on pelin tekijöiltä vähän turhan varovaisesti sanottu. Itse olisin pelannut tämmöistä riemumielin kymmenvuotiaana nulkkinakin, eikä tämä aikuisiltakaan ole kielletty. Korkeajännitys -sarjakuvista sotahistorian alkeensa omaksuneet veteraanit viihtynevätkin pelin parissa varsin hyvin...