Mutta mikä onkaan tämän hauskan homage-kellon esikuva, jota se kumartaa? Eräskin arvostelija väittää esikuvaksi Heuerin tyylikästä Autaviaa 1960-luvulta, mutta tässä mennään kyllä metsään. Huomattavasti lähemmäs osuu vertailu Breitlingin 765 -kelloihin, joita Dan Henry muistuttaa selkeämmin. Uusversio on tosin alkuperäistä kookkaampi, mutta itse asiassa Breitlingin tämän malliston viimeiset kellot 1960-luvun lopulta ovat jotakuinkin samankokoisia halkaisijaltaan - Dan Henryn halkaisija on 42,5mm. Kaartuvien korvakkeiden ansiosta kello kuitenkin istuu ranteessa varsin mukavasti. Suunnittelijalle täytyy nostaa myös hattua siitä, että pieni detalji oikeanpuoleisessa, ajanotossa sekunnin kymmenyksiä mittaavan pikkutaulussa on tehty esikuvalle uskollisesti. Pikkutaulu (vai olisiko oikeampi sana totalisaattori) on nimittäin aavistuksen suurempi kuin kaksi muuta - näin oli myös aikoinaan Breitlingeissa. Kyseessä ei siis ole suunnitteluvirhe. Oma kelloni on uudempaa, toista tuotantosarjaa, ja tämä näkyy mm. vähemmän kuperassa kellolasissa, ja siinä, että sekunti-indeksit alimmassa taulussa on nyt merkitty viiden sekunnin välein. Jostain syystä ensimmäisessä erässä olivat indeksit vähän typerästi kahden ja puolen sekunnin välein (kts. kuva). Viimeistelyn korkea laatu näkyy myös kuoressa, josta löytyy silmäniloksi niin kiillotettua kuin harjattuakin terästä - ja oma lukunsa on myös ruuvattavassa pohjassa oleva SR-71 -lentokoneen profiili.
Mutta valmistaja ei ole vain tyytynyt hengettömästi kopioimaan alkuperäistä, vaan on tehnyt kelloon myös omia kohennuksiaan. Niistä selkeimpänä erottuvat tauluun "upotetut" tai kaiverretut beigensävyiset tunti-indeksit, jollaisia tapaa yleisimmin kenties Panerai-kelloissa. Myös pikalukituksella varustettu melko laadukas italialainen nahkahihna on tämän hintaluokan ajannäyttäjissä jokseenkin ennenkuulumatonta. Mukana tulee myös musta modifioitu, materiaaliltaan turvavyökangasta muistuttava ohuempi natoremmi - sekin omilla jousitapeilla ja valmistajan soljella! Kello tilpehööreineen on kääräisty kolmella osastolla varustettuun retrohenkiseen kangaspussiin, joka sopii tyyliin hyvin. Entäpä sitten hinta tälle kieltämättä varsin upealle kellolle? Eurohinta jää pari killinkiä alle kahden sadan, ja voin rehellisesti sanoa, että Dan Henryn hinta-laatusuhde onkin parhaimpia kokoelmassani. Onhan se toki Miyotaa sisuksissaan pitävä kvartsipeli ja tuo Kiina-yhteyskin saattaa kenties joitakin närästää, mutta onpahan harvinainen homage vielä harvinaisemmasta esikuvasta. Omassa kokoelmassani tämä syrjäyttänee ainakin tässäkin blogissa arvioidun Junkers- kronon. Ja olenpa maksanut joskus enemmän huonommastakin viimeistelystä - jopa mekaanisissa kelloissa.
