Peliarvio: Call of Cthulhu -korttipeli

Amerikkalainen Fantasy Flight Games on firma, jonka katalogissa on paljon erilaisia kortti- ja lautapelejä. Luettuani tässä kesän aikana tiiviisti minulle ennen lähes tuntematonta H.P. Lovecraftia ja joitakin tämän hengenheimolaisia, juolahti mieleeni, löytyisikö jostain sellaista peliä, joka yhdistäisi pelattavuuden Cthulhu -mytologiaan. Tietokone- ja konsolipuolelta en itseäni kiinnostavia löytänyt, mutta tämä 39€ maksava korttipeli ja etenkin sen perussetti kiinnosti siinä määrin, että päätin riskeerata ja sijoittaa peliin, olkoonkin, ettei minulla ole käytännössä minkäänlaista kokemusta tämäntyyppisistä, alkujaan keräilykorttipeleinä lanseeratuista viritelmistä. Call of Cthulhu (jatkossa CoC) on kuitenkin formaatiltaan ns. living card game, eli eroaa olennaisesti keräilykorttipeleistä siinä, että pelaajia ei rahasteta satunnaisia kortteja sisältävillä maksullisilla paketeilla, vaan ostaja tietää mistä maksaa. Tämä pelin ns. core set sisältääkin kaiken tarvittavan satunnaiseen pelailuun, ja jos intoa myöhemmin riittää, voi kuvetta kaivaa ja hankkia erilaisia lisäkorttisettejä ja laajennuosia lukuisista tarjolla olevista vaihtoehdoista.

Peli on pakattu isoon ja tukevaan laatikkoon, jossa on kuitenkin melko maltillisesti tilpehööriä sisällä: 165 erilaista korttia, pahvisia pelin kulun etenemistä helpottavia kaksipuolisia lätkiä, taitettava pieni pelilauta, sääntövihkonen sekä kuusi muovista, painotettua Cthulhu-figuuria, joita voi käyttää merkkaamaan pelissä ns. resurssikorttien tilaa. Tosin näitä mörököllejä ei välttämättä tähän tarkoitukseen tarvita, kuten ei muuten pelaamiseen pelilautaakaan - ne ovatkin vain lähinnä jonkinlaisena esteettisenä lisänä. Pelilaatikon iso koko selittyykin todennäköisesti sillä, että sinne saa säilöttyä tarpeen mukaan hankkimiaan lisäkortteja. Kaiken kaikkiaan komponentit ovat laadukkaita, mutta kaikki muut kuin itse kortit ovat melko helposti korvattavissa vaikkapa kolikoilla tai näppärämpi voi itsekin askarrellapaskarrella kartongista pahvilätkille korvikkeet siinä tapauksessa että syystä tai toisesta sattuisi kadottamaan ne. 

Pelin säännöt, niiden opiskelu ja pelaamisen harjoittelu ovatkin sitten asia erikseen. Jos kokemusta tämäntyyppisistä peleistä on sekä tottumusta tapella välillä hyvinkin sekavien sääntökirjojen kanssa, en epäile hetkeäkään, etteikö tämän oppiminen kävisi melko vaivattomasti. Mutta jos pelaaja on tällainen neljääkymmentä ikävuotta pikku hiljaa lähestyvä ukko, jolla ei lapsuudestaan tai nuoruudestaan ole minkäänlaista pelikokemusta tämän lajityypin peleistä, on säännöissä ja pelimekaniikan sisäistämisessä työsarkaa yllin kyllin. Vaikken monessa asiassa olekaan aina se penaalin terävin kynä, sai tämän pelin monta asiaa auki jättäviä sääntöjä tavata oikein ajan kanssa sekä hartaudella. Lisäksi pelin kehittäjän nettitutoriaali oli katsottava muutamaan kertaan. Kun ei tämäkään vielä riittänyt, oli käytävä läpi tolkuton määrä netistä löytyviä englanninkielisiä 'kysy viisaammilta' -viestiketjuja aiheeseen liittyen. Uskokaa minua, kun sanon, että siinä alkoi jo wanhalla Mursullakin olla lähtö lähellä pakkopaidassa cthulhujenhuoneelle tai tursasten puutarhaan. En väitä vieläkään osaavani peliä edes tyydyttävästi, mutta pikku hiljaa se alkaa paljastaa salojaan.

Ja niitähän riittää, sillä CoC on yllättävänkin monimuotoinen ja taktisesti syvällinen peli. Pelissä on tarkoitus voittaa ns. tarinakortteja. Pelaajat voivat vuorollaan 'kiinnittää' resursseilla ostamiaan erilaisia kortteja tarinakortteihin, ja kortteja menestyksekkäästi pelaamalla ansaitaan voittopisteitä (pahvilätkiä) ja viidellä pahviläpyskällä voittaa tarinakortin. Kolmella tarinakortilla taas koko pelin. Siinäpä säännöt pähkinänkuoressa. Kumpikin pelaaja käyttää noin viidenkymmenen kortin pakkaa, johon voi valita haluamiaan kortteja seitsemästä eri 'maasta'. Jos pakasta loppuvat kortit, pelaaja häviää automaattisesti. Peruspeli mahdollistaa parisenkymmentä maakombinaatiota - maat tai oikeastaan ryhmittymät ovat osin tuttuja Cthulhu -mytologiasta: Hastur, Yog-Sothoth, Shub-Niggurath, Miskatonic University jne. Huomattakoon, että CoC on pohjimmiltaan ns. pakanrakennuspeli, eivätkä peruspelin 165 erilaista korttia mahdollista sellaisia pakkoja, joilla pärjäisi peliä pitkään tahkonneita, valtavan korttiarsenaalin omistavia taitavia guruja vastaan. Tämä johtuu jo siitä, että hyviä kortteja voi olla pakassa sääntöjen mukaan kolmekin samanlaista, ja perussetissä mitään korttia ei siis ole kuin yksi kappale. Lisäksi pelissä tarvittavien resurssien suhteen aloittelijaystävällisiä, ns. yhden ryhmittymän pakkoja ei peruslootan korteista voi rakentaa korttien vähyyden vuoksi. Silti peruspeli riittänee satunnaisille pelaajille varsin pitkään.

Pelin eräänä heikkoutena jotkut pitävät sitä, että Lovecraftin & kumppaneiden kuulu ja populaarikulttuuriin vuosien varrella paljon vaikutteita antanut mythos ei oikein tule kortteja läiskiessä esiin, vaan hukkuu välillä turhan monimutkaisen pelisysteemin alle. Voihan se olla näinkin, mutta itse kortit tavoittavat kyllä mielestäni joskus varsin hupaisastikin kirjailijan vinksahtaneen maailman. Tarinakortit eivät kuitenkaan nimestään huolimatta tuo peliin mitään 'tarinaa' tai juonellista elementtiä - vaan ovat vain pelin voiton kannalta tärkeitä osatekijöitä. Pelin omintakeista resurssisysteemiä on myös haukuttu, koska resurssit, joilla 'ostetaan' käteen pelattavia kortteja ovat itse asiassa näitä samoja kortteja, jotka vain 'uhrataan' resursseiksi. Mielestäni tämä systeemi on kuitenkin kohtuullisen hyvä, koska se pakottaa pelaajan tekemään välillä vaikeitakin valintoja. Muutenkin peli kannustaa välillä riskinottoon, mutta yltiöpäisesti sen kummemmin tekemisiään miettimättä pelaava aloittelija ottaa kuitenkin pataan melko varmasti ja vieläpä kunnolla, jos vastustaja osaa vähääkään asiansa.

Suurin ongelma itselläni tämän pelin suhteen tulevaisuudessa lienee kuitenkin peliseuran saaminen. CoC -pelaajia taitaa olla Suomessa vain kourallinen, ja nämäkin ovat todennäköisesti osaamiseltaan sen verran kovaa tasoa, ettei kaltaisellani vähän vanhemmalla noviisilla liene heidän sessioihinsa mitään asiaa. Ikä saattaa myös olla este, vaikka näkemäni kuvan perusteella tätä tahkoavat Yhdysvalloissa yli viisikymppiset harmaapartaiset tanakat äijät, saattaa harrastajakunta täällä olla huomattavasti nuorempaa. Varmuutta asiasta minulla ei tosin ole. Toisaalta CoC on peli, jonka sääntöjen opettelu, eri korttien, korttiyhdistelmien sekä pakkojen kokeilu itsekseenkin käy jonkinlaisesta metapelistä ja ajanvietteestä...

Mitä maksaa?

Ostin hiljattain pitkästä aikaa muutaman kirjan. Nettikaupassa asiointi tuntuu välillä käyvän turhankin helposti, pari klikkausta ja taas on sivistystä ja valistusta ahnaasti janoava proletaari muutamaa seteliä köyhempi. Yleensähän säästölippaitaan visusti vartioivat suomalaiset päivittelevät mielellään sitä, kuinka kaikki on nykyään niin julmetun kallista ja kyllä sitä vaan ennen oli kaikki paremmin. EU -ihanuuden jatkuvassa auringonpaisteessa, täällä Pohjolan onnelassa tätä päivittelyä ja jupinaa saa kuulla lähes asiasta kun asiasta. Asuminen, sähkö, ruoka, juoma, bensiini, autot, vaatteet...ja voinpa tähän myös lisätä kirjat! Niin, tilasin siis kolme suomennettua kirjaa erään tunnetun amerikkalaiskirjailijan kootuista teoksista. Myönnän, että välillä sitä voisi hankinnoissaan käyttää edes vähäistä harkintaa - mutta tällä kertaahan niin ei känyt.

Yhden kirjan hinta oli 22,95€. Eihän tuo nyt tietenkään paljolta kuulosta. Saahan tuolla hinnalla esimerkiksi kaksi tuoppia Euroopan kalleinta mallasjuomaa Kämpin terassilla. Mutta entäs kun kerron, että kyseessä on pehmeäkantinen nide, jossa kansitaiteen osalta kustantaja on mennyt komeasti sieltä, missä aita on matalin. Selkämyksessä ei lue edes kirjailijan nimeä. Lisäksi kyseessä olevan kirjailijan tekstien julkaisusta ei tarvitse käsittääkseni maksaa millekään taholle killinkiäkään, koska tekijänoikeudet ovat ajat sitten menneet umpeen. Ainakin suurimmasta osasta tekstejä. Sanoisin, että kustantaja on tässä oivaltanut upeasti riiston olennaisimman periaatteen. Kolme pehmeäkantista kirjaa yhteishintaan 68,85€. Koko sarja koottuja teoksia olisikin sitten maksanut reippaasti toista sataa. Sanoisin, että aika kallista. Ainoana hyvänä asiana todettakoon, että onneksi kirjojen sisältö oli ehtaa arvotavaraa. Englanniksi nämä olisi saanut parilla kympillä, minkä harmikseni huomasin vasta jälkeenpäin...

Yleensähän kun keskustelu jostakin hinnasta yltyy nettikeskustelussa jonkinasteiseksi sanasodaksi, löytyy aina jostain se anonymiteetin suojissa piileskelevä oman viisautensa sokaisema neropatti, joka heittää kehiin sen argumenteista kovimman, kuin täsmäaseen hintaihmettelijän päälle eli siis sananlaskun: "Ei se ole tyhmä, joka pyytää vaan se joka maksaa!" Toivon totisesti, että tätä kommenttia yleisvastauksena kehnosta taloustilanteesta kärsiville suomalaisille laajalti viljelevät viisastelijat saavat joskus itse kokea sen toitottamansa tyhmyyden seistessään vaikkapa soppajonossa viisisenttisiään laskien. 

Mutta palataanpa aiheen tiimoilta vielä kirjoihin. Joskus 1990-luvun lopulla olin kerran tyypillisesti aikani kuluksi pällistelemässä Akateemisessa kirjakaupassa. Sattuipa siellä silmiini lattialla oleva suuri pahvilaatikko, joka sisälsi vaaleanvihreillä kansipapereilla varustettuja kovakantisia kirjoja. Loota sisälsi minua ajatellen melkoisen aarteen ja kovan kiusauksen: Pentti Haanpään koottuja teoksia. Ei ihan täydellisenä laitoksena, koska Kenttä ja kasarmi uupui, mutta seitsemän kirjaa kahdeksasta kuitenkin. En ollut uskoa, kun kysyin myyjältä kirjojen hintaa: viisitoista markkaa kappale. Vaikken totisesti ole mikään taloustieteen oppinut, ymmärsin välittömästi, että tuohon hintaan ne ostettava saman tien. Ja hyllyssänihän ne ovat tänäkin päivänä, ja onpa niitä myös luettu. Vaikka euro- ja markkahintojen vertailu onkin usein varsin epätarkkaa spekulointia ilman kunnollisia muuntokertoimia, uskaltaisin silti sanoa, että yhden pehmeäkantisen H.P. Lovecraftin hinnalla sain seitsemän kovakantista Haanpäätä. Kohtuullisen hyvä kauppa siis. Harvoinpa sitä kirjojaan ajattelee korkoa kasvavana sijoituksena, mutta nettihuutokaupoissa Haanpään koottuja myydään keskimäärin 50€-70€ hintaan. Toki näissä on se Kenttä ja kasarmi mukana, mutta silti. Haanpään kirjallinen arvohan on tietenkin mittaamaton.

Mutta onko tässä sunnuntaiaamuisessa jeremiadissani mitään opetusta? Luultavasti ei. Mutta jo pelkästään kustannusalaa ajatellen saattaa tulevaisuudessa käydä niin, että tyhmä onkin pyytäjä, koska maksajia ei enää löydy...