Kolme kelloa, joiden hankintaa kadun

Kun aloittelin kelloharrastustani noin 11 vuotta sitten, hinku ensimmäiseen laatukelloon oli kova. Sitkeällä säästämisellä hankin sitten kuvan TAG Heuerin GMT-automaatin, joka näin jälkikäteen osoittautui melkoiseksi virhehankinnaksi, ja olikin vähällä että koko kelloharrastukseni olisi tyssännyt alkumetreille. Miksi näin pääsi tapahtumaan?

Ensinnäkin, halkaisijaltaan 36mm TAG Heuer on kyllä ulkoisesti kiistatta hieno, elegantti kello, mutta minun makuuni yksinkertaisesti vain liian pieni - käyttäisin jopa sanaa "naismainen" ellei minua leimattaisi sovinistijuntiksi. Noin pari kuukautta hankkimisen jälkeen myös käyntitarkkuudessa alkoi ilmetä ongelmia, vaikka kelloa käytin aktiivisesti. Kello jätätti yli 20 sekuntia vuorokaudessa, mikä ei mielestäni aivan ollut sitä mitä piti. No, kello lähti ylimielisten myyjien ynseän ja kopean palvelun saattelemana takuuhuoltoon (josta myynyt liike vieläpä veloitti törkeästi postikulut!) Tämän jälkeen kello jätätti enää noin viisi sekuntia vuorokaudessa, mutta tätä iloa kesti vain muutaman kuukauden, sen jälkeen kello alkoi jätättää yli puolta minuuttia per päivä. Minkäänlaisille koville iskuille tai haavereille kello ei tänä aikana altistunut. Hupaisaa tai oikeammin äärimmäisen pelottavaa on myös se, että merkkihuollossa takakansi vaihtui erilaiseen, mutta tätä en valitettavasti voi todistaa. Lisäksi akryylilasi osoittautui äärimmäisen herkästi naarmuuntuvaksi. Loppusilauksena kellon mukana tullut nahkaranneke haperoitui käyttökelvottomaksi alle puolessa vuodessa, mitä ei ole tapahtunut sittemmin millekään muulle kovassakin käytössä olleelle nahkarannekkeelleni, edes edullisimmille virityksille. Tällä en toki tarkoita, että TAG Heuer olisi suinkaan huono merkki, minulle vain sattui maanantaikappale...

Kuvan Certinan DS Podium GMT -kronografi oli myös aikanaan selvä virhehankinta, joskin tässä tapauksessa saan syyttää vain itseäni. Kyseessä oli puhtaasti heräteostos eräänä kesälomapäivänä jokunen vuosi sitten, mutta valitettavan kallis sellainen. 600€ oli jälkikäteen ajatellen aivan liian kova hinta periaatteessa pätevästä, sporttisesta kellosta, jonka ulkonäkö alkoi kuitenkin ärsyttää minua jo muutaman viikon jälkeen. Kellotaulu on jotenkin häiritsevän sekava, eikä keltainen väri tässä yksilössä oikein miellytä silmää. Nahkahihna ei tässäkään ollut kummoinen, ja alkoi rispaantua varsin nopeasti, muttei sentään hajonnut käsiin kuten TAG Heuerissa. Certinakin on kyllä hyväksi todistettu, perinteinen merkki, joskin käsittääkseni nyttemmin hakee jonkinmoista nousua luksustasolle Swatch-yhtymän merkkien joukossa.

Minulla oli joitakin vuosia sitten kokoelmassani  mainio venäläinen Strela-kronografi "köyhän miehen Speedmaster", hintaisekseen suorastaan häikäisevän hyvä ja äärimmäisen tarkka (+2sec./vrk) vedettävä mekaaninen kello, mutta omaa huolimattomuuttani tipautin sen kylpyhuoneen lattialle ja romuksihan se meni. Siinä meni alle kolme sataa maksanut mainio, nyttemmin jo harvinaisuudeksi muuttuneella Poljotin 3133 -koneistolla varustettu arkikello. No, törmäsin sitten netissä tällaiseen Sturmanskieen, kvartsipeliin Seikon koneistolla, hinta oli noin 350€ (kalliimpi kuin mekaaninen esikuvansa!) - ja tilaus vetämään. Kello kyllä näytti hyvältä, mutta tarpeeksi läheltä tiirailtuna kellotaulun viimeistely oli suoraan sanoen luokattoman huono. Massatuotantona tehty kuvatus ei ole ilmeisesti läpäissyt minkäänlaista laadunvalvontaa, lumea on sohittu indeksien päähän miten sattuu, ja kuvaavasti taulussa on merkin nimen alla näkyvä maalitahra. Takakansi on jostain käsittämättömästä syystä "varmistettu" pikkuruisilla ruuveilla, patterinvaihtajalle siis harmaita hiuksia tiedossa. Kyllä kello ajassa pysyy, kiitos Seikon, mutta muuten...ei jatkoon!

Mikä on tämän tarinan opetus? Ehkäpä se, että oppirahat on jokaisen maksettava, mutta nyttemmin olen kellohankinnoissani oppinut käyttämään kenties hitusen enemmän järkeä...